Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Hollolan Uistimen pilkkipäivä lähestyy

 Perinteeksi muodostunut Hollolan Uistimen pilkkipäivä järjestetään ensi sunnuntaina 13.3. Hollolan Siikaniemessä klo 10 alkaen. Tukikohtanamme on tuttu Rysänperän kota, josta on vaivatonta kipaista jäälle kaloja narraamaan. Aiempien vuosien tapaan kekkerit järjestetään nyyttikestien tapaan. Me tarjoamme Uisteen puolesta teetä, glögiä ja nokipannukahvit sekä tietenkin mukavaa tunnelmaa. Ilmoitathan tulostasi viikonloppuun mennessä. 


Rysänperän kota

Tänä viikonloppuna oli ykkösluokan pilkkikelit. Me suuntasimme Vesijärvellä Hollolan kirkon puolelle, Laitialanselän laitamille. Viime kevään pilkkiapaja antoi hienot ahvenet, jälleen kerran. Komean sään kunniaksi Helena laittoi eräkeittiössä ison vaihteen päälle. Tänään nautimme pilkkimisen ohessa porkkanakeittoa, paistettua tuoremakkaraa ja palan painikkeeksi kahvit, pannulla paistetun leipäjuuston kera.


Tämän viikonlopun sää


Helenan retki- ja eräkeittiö matkustaa ahkiossa


Alkuruokana porkkanasosekeittoa 


Paistettua tuoremakkaraa. Kannattaa kokeilla!


Jälkiruokana kahvi ja paistettu leipäjuusto


Avannosta ruoka-ainekset kotiin


Kaunis ilma oli houkutellut nämä hiihtäjät retkelle yön yli


Pilkkijöitä nauttimassa auringosta


Kata viihtyy jäällä

Viime aikoina ovat uutiset maailmalta aiheuttaneet ahdistusta ja epävarmaa tunnelmaa. Nyt jos koskaan tarvitaan hyviä sanoja ja tekoja meiltä jokaiselta. Lasten lisäksi monet aikuiset ovat ymmällään ympärillä vellovasta uutistulvasta, jossa positiiviset aiheet loistavat poissaolollaan. Tehdään jokainen oma osuutemme lähiympäristömme olon helpottamiseksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti