Syksy on Etelä-Suomessa nyt pimeimmillään. Talvi antaa vielä odotuttaa itseään, sillä lämmin ja kostea sää on vallinnut jo useita viikkoja. Työkiireet ovat rajoittaneet harrastustoimintaa, mutta vähäinen verstasaika on tähdännyt ensi kesään. Viimeisimpänä veistettyinä vaappuina valmistuivat tänään kaksi taimenjäljitelmää.
Lähes aidonnäköiset
Sampo oli tänään hommissa verstaalla. Esikoululaisen puukonkäyttö on kehittynyt huimasti viime kerrasta. Kunnon ote puukosta takaa hyvät lastut puun kyljestä. Puukonkäyttöharjoitusten lisäksi jatkoimme aiemmin aloittamamme veistotyön hiomista. Toivottavasti saamme yhteisen lopputuloksen pian kaikkien nähtäville.
Sampo on ikäisekseen taitava puukonkäyttäjä
Vuosi on taas vierähtänyt ja Hollolan Uistimen pikkujoulut lähestyvät perinteisesti. Yhteinen juhlamme pidetään la 8.12. klo 16 alkaen. Ilmoittautumiset ovat jälleen tarpeen tarjoilun järjestämiseksi ja vanhaan tapaan me tarjoamme glögit, kahvit ja tortut. Tullessaan voi halutessaan tuoda muuta purtavaa. Koko perheen pikkujoulu noudattaa vanhaa kaavaa uusinen elokuvineen ja pöytälätkäturnauksineen. Ahven-Atte järjestää lisäksi hauskaa yllätysohjelmaa kalastukseen narahtaneille osallistujille.
Tänä vuonna kesästä 2018 kertova elokuva ja Hollolan Uistimen nettisivuille ilmestyvä tarina julkaistaan molemmat pikkujoulun aikaan. Pikkujouluissa katsottavassa elokuvassa on taas aimo annos uutta nähtävää, onhan pohjoisin Lappimme täynnä mitä mielenkiintoisimpia kohteita. Seuraavassa muutama otos tulevasta.
Antti ja Gibraltarin kiertänyt laiva
Kivikosken kaunotar
Mikko Tenon lumoissa
Kurre - kesäkaverimme
Pelle ja perhonheiton taito
Tarunhohtoinen Rastigaisa
Tenovuonon taikaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti