Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Askarteluja


Vaikka päivätyöt ovat pitäneet aikataulut kiireisinä, on verstaalla ehditty piipahtaa lyhyitä hetkiä. Ensi kesä on jo mielessä kun vaappuja kehitellään pienin askelin. Uusi, hoikahko runkomalli on saanut viimeisimmän uintilevyversion nokalleen. Ensi kesä kertoo sitten tarkemmat tulokset kehitystyön onnistumisesta.


Pinkki on uusimpia lohen lempivärejä


Tämä punainen on jo osoittanut toimivuutensa


Helenan uusin nikkariprojekti on pahkalautanen. Suuren pahkan kyljestä leikatusta lohkosta syntyy yksilöllinen retkilautanen. Koverrustyö päässee entistä kovempaan vauhtiin jahka virkattu Suomi 100 -juhlavuoden Kalevalapeitto valmistuu.


Tästä se lähtee


Pahkalautasen pohja


Kovertaminen on jo alkanut


Hollolan Uistimen pikkujouluissa la.2.12. esitettävä Teno 2017-elokuva on vihdoin editoitu ja on siis valmis. Tämän vuoden tunnin elokuvassa nähdään jälleen uusia kohteita Utsjoelta ja lähiympäristöstä. Erikoisia saaliitakin vilahtelee lohien lisäksi. Alla muutama kuva elokuvasta oikean tunnelman saamiseksi.


Kuninkaankivi tulvan saartamana


Totti Baddaskaidilla


Yksi tenolainen


Smalfjord



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti