Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Lippu salkoon


Tänään on liputuspäivä. Puolustusvoimien lippujuhlan päivän lisäksi isä, Toivo, juhlii nimipäiväänsä ja tasan 29 vuotta sitten "eräs" nuoripari asteli vihille Hollolan keskiaikaisessa kivikirkossa. Juhlapäivän kunniaksi kävimme tänään järvellä pienellä retkellä ja saimme seuraksemme ystävämme Tuulan. Viileän ja tuulisen viikon jälkeen aurinko ja tyynehkö keli helli hyvästä ulkoruoasta nauttineita retkeläisiä.  


Lippu liehumaan, nyt on juhlapäivä


Helena grillaa


Herkut paistumassa


Näillä se nälkä lähtee


Tuula nauttii retkistä luonnon helmassa


Jälkiruoan aika


Messilän kartano näkyy kauas Vesijärvelle


Kävimme laskemassa Sepon kanssa verkot torstai-iltana lahnasaaliin toiveissa. Suojaiseen lahdenpoukamaan lasketut verkot olivat helppo nostaa vaikka perjantaiaamuna järven selkä kuohui vaahtopäisiä aaltoja. Venekin todettiin erinomaisen tukevaksi ja turvalliseksi kovemmassakin kelissä. Kolmen lahnan saalis oli toivottua vaatimattomampi, mutta saimme saaliiksi lisäksi kaksi erityisen komeaa suutaria, muutaman sorvan ja yhden reilun ruutanan. Kokonaisuutena täytyy todeta että Vesijärvessä on rikas kalalajisto. Sepon savustamina nämäkin ruotorikkaat kalat maistuivat odotettua paremmilta.


Värikäs saalis


Suutarit olivat näin suuria


Ruutanan mallia


Lohimiehet tekevät jo lähtöä pyyntikohteisiin. Tenolla lohestuskausi antaa vielä odotuttaa itseään mutta Tornionjoella - Matkakoskella on ensimmäisen lohet jo nostettu maihin. Norjassa Namsenilla kausi on jo alkanut soutukalastuksenkin osalta. Tuttuja lohimiehiä on suunnistamassa näihin vuonomaisemiin jo ensi viikolla. Jari "Heinä" Nieminen vaihtaa kitaran ensi viikolla lohivapaan ja kävi noutamassa muutaman vaapun tulevan reissun koitoksiin. 


"Ja sitten pitäisi sitoa oikea vaappu siimaan..."


Kerroin taannoin Mikalle että tarvitsisin yhden lohensoutuvavan vanhan rikkoontuneen tilalle. Olen etsinyt kyseistä parikymmentä vuotta vanhaa vapamallia eri foorumeilta ja kauppojen varastoista jo pitkään. Olen mieltynyt tähän kyseiseen vapaan koska se sopivan notkeana uittaa vaappuja erityisen houkuttelevasti. Aina valmiina auttamaan oleva Mika laittoi laajemman etsinnän päälle ja löysi lopulta Tanskasta! kaksi käyttämätöntä vapaa. Mikan kavereiden avulla vavat tulivat Suomeen ja nyt  minulla on uusi vapa sekä vielä varavapa mahdollisen vahingon varalle. Kiitos vielä, Mika!


Toivevavat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti