Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Turvallisesti tuntureilla (ja kaatumatta Kuoppilaalla)


Olimme eilen neljästään viettämässä vapaapäivää Tampereella tunturiturvallisuutta käsittelevässä seminaarissa. Turvallisesti tuntureilla, eksymättä erämaissa oli Tunturilatu ry:n ja muiden muassa Tunturikerho Kolbman sekä Ankarat Avotunturit koulutus- ja opaspalveluiden järjestämä tapahtuma, johon pääpuhujiksi oli saatu talkoilla Suomen kärkikaartia: Kari "Vaiska" Vainio, Jaakko "Korpi-Jaakko" Heikka sekä Heikki Karinen. Oman esityksensä piti myös Tommi Mattila Hätäkeskuslaitokselta ja seminaarin juonsi omien sanojensa mukaan "vaan tällanen retkeilijä" Pete Mäkelä. Peten "vaan retkeily" tosin pitää sisällään esimerkiksi myös tällaista... Petri on Suomen Arktisen Klubin puheenjohtaja.

Seminaari itsessään oli sekä mukava että ajatuksia herättävä - opettava. Itse jäin miettimään muun muassa omaa GPS:n käyttötaitoa. Juu - toki osaan oman laitteeni perusasiat, mutta voisihan tuota opetella tuntemaan vielä paremmin. Vaiskan mukaan GPS:n varalaite kun on toinen GPS. Toinen mieleenpainuva, ja tietysti terkan koulutuksen omaavana mielenkiintoinen osuus oli Heikki Karisen luento "Psyykkiset reaktiot stressitilanteessa". Karinen on tehnyt väitöksensä vuoristotaudista. Sen tavasin läpi jo Huippujengin esitysten aikaan viime talvena.

Ilahduttavaa oli koko porukkamme Arin, Piian, Hannan ja minun yhteinen ajatus siitä, millaisella asenteella päivän luennoijat yleisöön ja retkeilyyn tai vaeltamiseen yleensäkin suhtautuivat. Valtavasta kokemuksestaan huolimatta heillä kaikilla on nöyrä ja kunnioittava suhtautuminen sekä luontoon että ihmiseen. Myös Korpi-Jaakon kokemus ja rauhallinen olemus välittyi hänen puheenvuoroistaan, vaikka Korpi-Jaakko ei varsinaisesti ole iällä pilattu.

Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä hienossa seurassa. Kiitos Piia, Hanna ja Ari sekä järjestäjät ja luennoijat! Seminaari on katsottavissa viidessä osassa YouTubesta

Seminaarin pitopaikka Sampola


Kolbman seminaarijuliste


Asiantuntijat tulilla


Vaiska puhuu...


... ja Ari kuuntelee


Seminaaritilojen seinältä löydettyä, ihan realistinen Arille


Tästähän siellä puhuttiin - josko ensi keväänä pääsisi itsekin jälleen talviseen tunturiin - kuva 2015 rautureissulta


5 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksesta. Suurelle yleisölle on syytä todeta, että seminaarin järjestäjänä toimi Tunturilatu ry. Tunturikerho Kolbma toimii paikallistoimijana Tunturiladussa ja organisoi seminaarijärjestelyt kympin arvoisesti! Suuret kiitokset hienosta tapahtumasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos korjaamisesta. Lisään Tunturilatu ry:n tuonne listaan sekä linkin sivuille. Tosiaan oli hieno ja asiapitoisuudestaan leppoisa tapahtuma.

      Poista
    2. ... asiapitoisuudestaan huolimatta leppoisa tapahtuma...

      Poista
  2. .." eikä mitään mukaan , mitä ei osaa käyttää" .... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Se oli hyvin sanottu. Tosiaan kyllä peruskäyttö, jolla on tähän asti pärjätty, on lapasessa, mutta ehkä niitä finessejäkin voisi opetella. Ainakaan vielä ei ole tullut vastaan sellaista GPS:ää, minkä kanssa en olisi tullut peruskäytössä toimeen ilman ohjekirjaa. Hyvä onkin, että ne tärkeimmät käyttöperiaatteet ovat yhteneväisiä ja jos on vähänkään kiinnostunut härpäkkeistä, niin käyttö onnistuu vieraallakin koneella. Sehän on yksi turvallisuustekijä - pieni tosin. Ihminen on tärkein tekijä. Siitä lienee jonkinlainen yksimielisyys saavutettiin sillä 400-päisellä salilla.

      Poista