Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

JR 27 -vaellusahkio "Nansen"


Tämän viikon projektia on hauduteltu viime syksystä lähtien. Monissa yhteyksissä vastaan tullut kotimainen ahkiotyyppi tuntui sopivalta niin kooltaan kuin rakennustavaltaan. Hyvät ohjeet löytyvät Jaakko Lummen sivulta. Lumme on nimennyt ahkiomallinsa Jalkaväkirykmentti 27:n mukaan. Ahkion leveys suunniteltiin erityisen sopivaksi hiihtoa ajatellen. Pitkä ahkio soveltui hätätilanteessa myös henkilökuljetuksiin. Ahkiota on käytetty maassamme hyvällä menestyksellä talvisilla vaelluksilla. Nykyään ahkion alkuperäinen vaneripohja on korvattu useimmiten liukkaalla polyeteenimuovilla. 

JR 27 -vaellusahkio on mukava ja helppo rakennetteva. Me teimme sen muutamassa päivässä muiden askareiden ohessa. Tämä sopii mainiosti avioparin yhteiseksi nikkarointiprojektiksi. Rakentamiseen ei tarvita välttämättä erikoistyökaluja. Meidän ahkio tehtiin höylätystä kuusilaudasta. Ruuvit ja lukkomutterit pultteineen ostettiin rautakaupan hyllystä. Tarvikkeiden ja palvelun osalta täytyy antaa täydet pisteet Lahden ETRAlle. ETRAn hyllystä löytyivät niin pohjan polyeteenimuovit (2mm pohjalevy ja 8X20 mm jalakset) kuin aisojen 15 mm Exel putket. Aisat kiinnitettiin 16 mm Top-Air -letkuilla niin ahkioon kuin Fjällpulkenin henkseleillä varustettuun vetovyöhön. Viimeisenä lukkona vetovyöhön kiinnitettiin kätevä jousihaka. Tavarat pysyvät ahkiossa joustavan narun avulla. Ahkioon tulee myöhemmin Autex-kankaasta irrallinen säkki.

JR 27 -vaellusahkion rakennusperinteisiin kuuluu nimen antaminen ahkiolle. Me päätimme nimetä ahkiomme Nanseniksi. Fridtjof Nansen (1861-1930) oli norjalainen tutkimusmatkailija ja naparetkeilijä, joka mm. ylitti retkikuntansa kanssa ensimmäisenä Grönlannin. Nansenin suurimpana saavutuksena tutkimusmatkailijana pidetään kuitenkin hänen ja Hjalmar Johansenin matkaa lähelle pohjoisnapaa ja sieltä Frans Joosefin maalle. Myöhemmin Nansen teki elämäntyönsä suurlähettiläänä ja YK.n edeltäjän, Kansainliiton palveluksessa. Hän kehitti myös muukalaispassin edeltäjän, Nansen-passin. Ansioistaan Fridtjof Nansen sai Nobelin Rauhanpalkinnon.


Kaikki alkaa kunnon piirustustuksista


Kuviosaha on kätevä, mutta ei välttämätön


 Hiomisen voi tehdä myös ulkona


Kuormansidontalenkkien reiät syntymässä


Helena osaa myös senkata


Rungon kasaus ja viimeistelyhionta


Pohjamuovin sovitus


Jalakset pitävät ahkion suunnassa


Tervaus käynnissä. Missä höyhenet?


Vetoaisat kiinnitetään sopivasti joustaviin letkuihin


"Nansen" seuraa kuin ajatus


Aisat voidaan korvata myös köysillä


Kummipoika Väinö testaa ahkiota makuuasennossa


Joustava naru pitää tavarat kyydissä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti