Karjalankarhukoiranarttujen Kuningatar-ottelu 2015 käytiin viikonloppuna Kalkkisissa. Salpausselän kennelpiirin järjestämien kisojen keskuspaikkana oli Kalkkisten Lomameijeri. Esikarsintojen perusteella kilpailemaan pääsi maamme 14 parasta hirvenhaukkujaa. Kaksipäiväisen kisan aikana jyvät seuloutuivat akanoista. Seurasimme kilpailun kulkua jännityksellä, sillä mukana oli tuttuakin tutumpi kaksikko. Isä-Toivo ja kaksivuotias karhukoiratyttö Kuohukorven Peni olivat selvinneet karsinnoista tähän finaaliviikonloppuun ja olivat mukana oman kennelpiirinsä edustajina.
Penin lauantaina saama koetulos oli heti lupaava. Sunnuntaina seurasimme tuloksien kehittymistä tiiviisti. Kalkkisissa illalla olevaan tulosten julkistamistilaisuuteen palkintojen jakoineen oli ilmiselvästi lähdettävä. Koirien palkitseminen aloitettiin päinvastaisessa järjestyksessä ja koirien vähentyessä alkoi jännitys kohota. Lopulta Suomenmestaruuskisan mitalistit julistettiin ja Peni sai kolmannen sijan kovassa seurassa. Toivo sai palkinnoksi arvokkaan Sastan eräasun ja komean pokaalin. Peni sai suuren säkin koiranruokaa ja lämpimän halauksen ylpeältä omistajaltaan. Tämä ilta kruunasi isänpäivän.
Kuningatar-ottelun palkintopöytä
Voittajan kiertopalkinto
Markku ja Toivo odottavat palkintojenjakoa leppoisissa tunnelmissa
Ottelutoimikunnan puheenjohtaja Jari Hakulinen
Onnelliset mitalistit ylituomari Kirsi Suomisen onniteltavina
Prinsessa Peni poseeraa
Onnitteluhalaus
Pihallamme pidettiin pienet talkoot, kun muutama vuosi sitten naapurimme kanssa rakennettua varastoa piti sekä oikaista että nostaa. Esa, joka kävi tapaamassa Helenaa työasioissa, pääsi yllätyshommiin työpäivänsä päätteeksi. Nyt varastomme seisoo uudessa ryhdissä.
Matti asettaa korotusta
Esa ja Ari luottavat painovoiman ja vipuvarren yhdistelmään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti