Veistoprojekti etenee hitaasti mutta varmasti. Veistämisen oheistuotteita, lastuja on irronnut kolme säkillistä joten melkoinen määrä kirveeniskuja on jo takana. Savolainen lohimies totesi vastikään että lastuja taitaa tulla enemmän kuin Juhani Aholla. Nyt olen lohiveistoksen kanssa pisteessä, jossa veistämisen luonne muuttuu. Suurempi kirves saa tehdä tilaa pikkuveljelleen ja muille työkaluille. Seuraavana on vuorossa pään muotoilu ja kalan vartalon tarkempi silottelu. Evien veistämisen helpottamiseksi on kalalle valmistunut teline, jolla valmista veistosta on myöhemmin helppo siirrellä paikasta toiseen. Naapuriston lapsikatras kävi tänään katsastamassa veistosprojektin etenemistä. Samalla kertaa he kokeilivat ratsastusta lohen selässä. Onnistuisikohan se elävän lohen kanssa?
Veistovarat vähenevät vähitellen
Kojamon laihdutuskuuri alkaa olla ohi
Helena kävi tänään Maijun kanssa lenkillä Kintterönsuolla. Kintterönlammen ympäriltä löytyi makoisia karpaloita, jotka maistuivat myös Totille. Syksyn merkit näkyvät luonnossa vahvoina. Luonto on valmiina talven tuloon.
Ruska on jo väistynyt
Maiju ja Totti herkuttelivat karpaloilla
Muistutettakoon vielä että Hollolan Uistimen pikkujoulut lähestyvät. Yhteinen iltamme on siis la. 12.12. klo 16. Jos tunnet kuuluvasi "Uisteen teamiin", ilmoittaudu ajoissa. Tarjoilu on jälleen meidän kaikkien yhteinen. Tortut, kahvit ja glögi tulee talon puolesta, muuta purtavaa voi tuoda tullessaan - jos niin haluaa. Pikkujouluissa ensi-iltansa saava elokuva on valmistunut. Ohessa muutama tuokiokuva elokuvasta "Kalsarikesä".
Johannes Annebaktin harjusapajalla
Taavetin kahvitauko
Lohi ja "Anssin perho"
Totti kesälomalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti