Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Kojamo


Kalanveistoprojekti on siirtynyt uuteen vaiheeseen. Kun kojamon vartalo oli ulkona saatu lähelle lopullisia mittoja, oli seuraavana vuorossa veistoksen siirto verstaan lämpöön. Veistopöydän päällä sitä on helppo nakerrella ja viimeistellä. Työkaluvalikoima laajenee nyt kirveiden lisäksi mm. erilaisilla taltoilla. Hiomisessa ohutnauhainen "raspi-roope" on korvaamaton apuväline.
Tällä hetkellä on menossa pään veistäminen. Kojamon suun muotoilu kysyy tarkkuutta. Suuhun ja leukoihin jätetään vielä reilut veistovarat lopullista viimeistelyä varten. Kojamon ilme alkaa kuitenkin jo hahmottua. 
Kalan veistäminen jää hetkeksi tauolle, sillä työt vievät reiluksi viikoksi "nousevan auringon maahan". 

 Kojamolla on suu hymyssä


 Leuat saavat ohentua vielä reilusti


 Lehtikuusen voimakkaat syyt näkyvät hienosti


Tämän hetken päätyökalut


Taavetti -hanslankari


Joulu lähestyy. Toteutamme joulukuussa viime vuonna saamamme rovaniemeläisen idean joulukalenterista. Kuvallisessa joulukalenterissa Taavetti-tonttu valmistautuu joulun tuloon monin askarein. Jos haluat kännykkääsi päivittäin joulukalenterikuvan, ilmoita siitä meille. Toteutamme joulukalenterin yhteisellä Taavetti WhatsApp -ryhmällä. Halutessasi saat kalenterin myös tekstiviestinä.


1 kommentti:

  1. Heippa! Mulla ei oo ollukkaan joulukalenteria moneen vuoteen, että kyllä kiitos Taavetti kalenteria tännekki päin.

    VastaaPoista