Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Veistosprojekti


Kolmas kalanveistoprojekti on nytkähtänyt liikkeelle. Kesän jälkeen oli jännittävää nähdä pressun alla odottaneen lehtikuusitukin vointi. "Potilas" oli selvinnyt kesästä yllättävän hyvin, sillä hitaan kuivumisen ansiosta puun halkeamat olivat jääneet vähäisiksi. Viime viikolla veistosta hahmoteltiin karkeasti ja mittausten jälkeen selvisi että tästä puusta pystyy saamaan reilun 25kg lohen näköisveistoksen. Tarkoituksena on veistää jälleen kerran koko komeus yhdestä puusta. Tavoitteena on saada veistos karkeaan muotoonsa ennen pakkasia. Sitten veistos siirretään viimeisteltäväksi verstaalle, missä se valmistuu toivottavasti hyvissä ajoin ennen ensi kesää.

Lehtikuusiaihiossa alkaa näkyä kalan kaareva muoto


Kanadassa asuva serkku, Petri, on innokas kalamies. Hän lähetti sikäläisiä vieheitä kokeiltavaksi entiseen kotimaahansa. Näillä vieheillä he uistelevat paikallisia järvitaimenia ja harmaarautuja suurilta järviltään. Jos ovat rapakon takaiset vieheet suuria, niin suuria ovat myös sikäläiset saaliskalat. Kuvan vaappujen uinnit ovat jotain aivan muuta kuin mihin olemme tottuneet. Suurta heiluriliikettä tekevät muovirunkoiset vaaput muuttavat käsityksiämme kaloja kiinnostavista uinneista. Värit ovat myös mielenkiintoisia. Voisikohan noista kehittää jotain lohivaappuihin?

Kovin on pieni tuo oma lohivaappu näiden rinnalla


Tänään kävimme Työtjärvellä pienellä uistelureissulla. Atte lähti Kimmon opastamalle Työtin tutustumisreissulle tarkoituksenaan laittaa kalarekordinsa uusiksi. Järven suurhauet olivat vielä nirsolla tuulella, mutta kunhan vedet tästä hieman viilenevät niin eiköhän joku isomus vielä pääse Aten väsyteltäväksi. Kalaruoasta pitävä Atte sai tänään leivän päälle paistettua ahvenfilettä.

Kimmo tuntee Työtjärven kuin omat taskunsa


Mukavan kokoinen ahven nappasi Kimmon tekemään vaappuun


Eväät maistuivat ulkoilmassa 


Hollolan Uistimen pikkujoulut järjestetään la.12.12 klo.16 alkaen. Kutsumme jälleen kaikki jotka tuntevat kuuluvansa tähän yhteisöön mitä lämpimimmin mukaan. Laittakaahan kalentereihinne merkintä tuolle päivälle. Ilmoitathan saapumisestasi ajoissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti