Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Markuksen vaappuviikko


Läpeensä kalastukseen hurahtanut Markus kävi tällä viikolla vaapuntekokurssilla. Onnellisten sattumusten ansiosta tiemme kohtasivat, kiitos Helenan ja Markuksen tapaamisen töiden merkeissä. Markus harrastaa vapakalastusta sen kaikissa muodoissa ja kun kotikin sijaitsee aivan järven rannalla, on helppo lähteä kalalle. Mopoauton mittaristoon kertyy mukavasti kilometrejä lähiseutujen kalapaikkoja kolutessa. Oma vaapuntekoharrastus on vasta aluillaan joten pienet vinkit tulivat tarpeeseen.

Omalla puukolla on mukava veistää


Tarkkaa vertailua aihioiden kesken


Kynäruiskulla maalaaminen sujuu hyvin


Tämä väri toimii Kymijoella


Uintilevyn liimauksessa ei käsi saa täristä


Silmien maalaamisen jälkeen on loppulakkauksen aika


Koukuttaminen kysyy sorminäppäryyttä


Kimmo oli hyvänä apuna uintia viritettäessä


Tuleva vaappumestari tyytyväisenä


Markuksen siistiä kädenjälkeä. Hienoa!


Kävimme Piian ja Hannan kanssa reissun Evolla. Ukkoherran varauslaavu toimi yöpaikkana, Piialle ja Hannalle kahden yön ajan, Helenalle vain yhden yön verran. Tänään käväisimme kävelemässä vielä Savottapolun maisemia sekä tietysti päiväkahvilla hyvässä seurassa. Kiitos kuuluu myös nuorekkaalle - vaeltoosin tartuttamalle seitsemänkymppiselle rouvalle, jonka seurassa päiväkahvit olivat normaalia paremman makuiset.

Illan omakuva


Aamun omakuva


Piia ja Totti suunnistamassa


 Kaunis maaruska


Totti huilaa


Syksyistä väriloistoa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti