Viimeisellä viikolla ehdimme käydä Marian ja Elmon kanssa Pulmangin Tana museumissa. Kävimme tuossa samassa paikassa myös viime vuonna, mutta uutta nähtävää löytyi silti. Museota remontoitiin parasta aikaa. Ensi kesäksi kokoelmaa päivitetään ja uutta nähtävää on tulossa mm. videoin ja valokuvin.
Poikkesimme vielä toistamiseen Båtengin Lohinäyttelyssä. Tenolle lohestamaan tulevien kannattaa käydä katsomassa nämä molemmat Tenon ja sen lohestuksen historiaan liittyvät näyttelyt. Tiedon tulva saattaa yllättää kävijän.
Maria vanhan aitan portailla
Entisiä keittiön käyttöesineitä
Tästä rasiasta löytyi mm. alkuperäinen rovaniemeläinen Räsäsen seiska
Oppaamme sukujuuret ovat lähtöisin Pulmangista
Kotiinlähdon kynnyksellä tuli käytyä vielä joella. Teno antoi läksiäisiksi mukavankokoisen pikkulohen Vitoslompolon niskamatalasta.
Läksiäislahja
Anitta ja Pauli ovat tuttu näky Kivikosken lähivesillä. Kalojen kulkureitit tunteva kaksikko nauttii Lapin lumosta kerta toisensa jälkeen. Lohet saavat olla seuraavat viikot varpaillaan näillä vesillä uiskennellessaan.
Lohi nappaa myös lämpimällä säällä, toteaa Pauli
Anitta ja Totti ovat jo vanhat tutut
Vielä ennen kotiinlähtöä teimme viimeisiä mökkihommia. Ikkunoiden vanhat ja uudet vuorilaudat saivat uuden maalikerroksen. Uusi perkuupöytäkin siveltiin tuttuihin väreihin.
Perkuupöydän jalat saavat ehoa pintaa
Uskomattoman nopeasti kuluivat viikot Tenon törmällä. Niin paljon jäi etukäteen suunniteltuja asioita tekemättä ja näkemättä. Toisaalta koko kesä oli täynnä toinen toistaan hienompia hetkiä, joissa riittää muistelemista vuosikausiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti