Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Vaeltajia joessa ja tuntureilla


Saimme viikolla kahden pariskunnan verran vaeltavia vieraita. Niina, siis Nalle ja Henri poikkesivat mökillämme vaellettuaan ensin Lemmenjoen maastoissa. Lähes talviset kelit antoivat matkaajille lisähaasteeen mutta kokeneet vaeltajat olivat varustautuneet asianmukaisin vermein. Tenon varressa sijaitsevan Kuoppilastunturin huippu oli myös nähtävä. Lunta näkyi Norjan korkeilla tuntureilla vielä runsaasti. Henrin kanssa teimme pieniä huoltotöitä naapurimökkiin. Jokin pienpeto oli talven aikana tehnyt pesän mökin alapohjan eristeisiin. Korjasimme kunnon mökkitalkkarin tavoin, pääasiassa linturuoalla eläneen otuksen aiheuttamat vauriot. Rovaniemeläinen mökkinaapuri saa taas nukkua yönsä rauhassa.

Nalle ja Totti tähyävät Kuoppilastunturin huipulla


Nallen kuksa kävi vuosihuollossa


Lohensoutu Henrin kanssa sujui vaivattomasti kaksilla airoilla soutaen. Maaherranväylästä tarttunut lohi karkasi harmiksemme lyhyen väsyttelyn jälkeen. Viikon kalastus noudatti kokonaisuudessaan samaa kaavaa. Tärpit ja karkuutukset päätyivät huokauksiin… Muutkin kalamiehet totesivat samoin; odotukset viikolle olivat korkealla, mutta saaliit jäivät yllättävän vaisuiksi. 
Hyviäkin uutisia saatiin. Hollolan Uistimen vaapuilla saatiin viikon aikana lähivesiltä 4 lohta, tosin muiden kalamiesten toimesta. Viimeisimpänä Tuovisen Pertti sai kuparisävyisellä hollolalaisella virkeän titin Kivikoskesta. 

Henri ihailee Hannunväylän maisemia


Pera hymyilee kilvan auringon kanssa


Naapurimökissäkin syötiin lohikeittoa


Seppo ja Elisa saapuivat mökille loppuviikosta tarkoituksenaan kalastuksen ohella mm. vaeltaa Paistunturien alueella. Elisa on taitava kokki ja leipuri jonka tuotokset tuovat aina veden kielelle. Monitaitoinen Seppo on sairastunut pahemmanlaatuiseen "tenoosiin". Onneksi siihen tautiin löytyy monenlaista lääkitystä näiltä leveysasteilta.

Tauon tunnelmaa Annebaktilla


Seppo osaa myös rentoutua


Harmaalokki seuraa kalastusta Kivikosken Toppakiveltä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti