Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kevätpäiviä tunturissa


Pohjois-Lapin pilkkijöitä hemmoteltiin aurinkoisilla säillä menneellä viikolla. Aurinkolasit olivat todella tarpeen kun tiistaina pääsimme Oaggustamsjavrille Elmon kyyditseminä. Muut pilkkijät ajelivat järven poikki kaukaisemmille kalavesille meidän jäädessä kahdestaan Elmon neuvomille avannoille. Helenan sitomat pilkkiperhot olivat vastustamattomia tämänkin järven rauduille. Upean pilkkipäivän saaliimme oli 10 vauraan kokoista rautua, joista Helena sai valtaosan. Vaikka pilkimme useista eri pilkkiavannoista, tulivat kaikki kalat samasta reiästä yhtä lukuunottamatta!

Keskiviikkona lähdimme Tenon vartta ylöspäin, Levajokisuun maisemiin. Otto informoi meitä useina päivinä mahdollisista sopivista keleistä jolloin tunturiylängölle olisi sopiva mennä. Esimerkillisen huomaavaista toimintaa Tenon Tunturitupien isännältä, taas kerran. 
Matka Vardojärvelle taittuu upeiden maisemien halki. Tuntureita jatkuu silmänkantamattomiin ylängöltä tähyillessä. Rasti- ja Keinugaissan näkeminen sykähdyttää paatuneimmankin. 
Vardojärven raudut olivat hieman nirsolla tuulella, vaikka ensimmäinen tarttui heti ensi sekunneilla pohjan syvyyttä luodatessa. Syömäkalat toki saatiin ja pienet raudut laskimme takaisin kasvamaan. Napatkoot uudestaan tulevina vuosina...

Ennen kotiinlähtöä ehdimme valmistautua tulevaan kesään käsittelemällä Tuharintuvan sisäseinät puuvahalla ja puuhastelemalla lähitienoolle tulevaa uutta geokätköä. 
Luonnossa riittää täällä aina nähtävää. Maakotka kaarteli arvokkaasti pitkän aikaa saalista tähyillen joen toisella puolella. Hirvet kävivät jäljistä päätellen ahkerasti aterioimassa Vitosniemen männikössä. Kalanperkeemme katosivat öiseen aikaan sekä lintujen että ketun ja kärpän suihin.

Kevät nytkähti vauhdilla eteenpäin lomapäiviemme aikana. Päivät pitenevät kovalla vauhdilla ja aurinko paistaa Utsjoella ympäri vuorokauden jo kuukauden kuluttua. 
Paulin sanoin: "Juhannus on justiinsa!"


Pilkkimies ei ole nukahtanut vaan tähyää avantoon


Oaggustamsjavrilla Helena pilkki perinteisellä tyylillä...


...ja sai komeita rautuja


Päivän saalis perattuna


Vardojärvi


Evästauko


Oton taksilla upeissa maisemissa


Totin päivänokoset kevätauringossa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti