Saimme aiemmin syksyllä liput Paasikivi-juhlaan, joka pidettiin tänään Keravalla. Jo viidennentoista kerran pidetty juhla oli saanut tänä vuonna juhlapuhujakseen professori Sixten Korkmanin, joka on maamme johtavia talousasiantuntijoita. Olimme aiemmin lukeneet hänen Talous ja utopia -kirjan ja nyt kuulimme häntä paikan päällä. Korkman on tunnettu taidostaan kertoa vaikeaselkoiset asiat tavalla jota kadunmieskin ymmärtää. Saimme tänään vajaan tunnin juhlapuheen aikana tarkan katsauksen maailman, Euroopan ja varsinkin Suomen tämänhetkisestä tilanteesta. Vakavista talouden haasteista huolimatta on hyvä muistaa myös ne, jo olemassa olevat asiat, jotka maassamme ovat hyvällä tolalla, totesi Korkman. Hän luotti optimistisena Suomen kykyyn selvitä koko maailmaa ravistelevasta rahoituskriisistä.
Paasikivi-juhlan yleisöä Kerava-salissa
Työmatkan jälkeen on verstaalla ahkeroitu jo ensi kesän vaappujen parissa. Lohimiehet ovat olleet tilauksineen varhain liikkeellä tänä syksynä, mikä ilolla todettakoon. Vaappujen tuotekehittely on jatkuva prosessi. Viime kesänä saadut ideat ja vinkit hakevat vielä lopullista toteutusta lukuisien protyyppien toimiessa testiapuna. Uudet innovaatiot julkistettaneen myöhemmin, mutta vaappujen värimaailman laajentumisesta voi raottaa jo jotain…
Tämän värin esikuva löytyi Brasiliasta
Jotain uutta, jotain vanhaa…
Vaappulaboratorio?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti