Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Mieluisia puuhia


Kuluneella viikolla vaappupajaa lähestyttiin mieluisilla tilauksilla. Maaliskuussa Raahessa järjestetään lasten pilkkitapahtuma, jonka tukemiseen Hollolan Uistin osallistuu omalla panoksellaan. Lähiaikoina vaappupajalta lähtee palkintovaappuja pilkkikisan osallistujille. Lahjatalkoisiin osallistuminen tuntui itsestään selvältä, koska lasten kanssa värkkääminen on ollut aina mieluisaa. Raahen seudun kalamiehille täytyy nostaa hattua, sillä he ovat järjestäneet lasten pilkkitapahtuman jo useaan otteeseen. Pilkkimisen lisäksi lapsille on tarjolla muutakin ohjelmaa mm.makkaranpaistoa sekä moottorikelkka- ja koiravaljakkoajelua. Kalastusvälineitä lapset ovat saaneet tarvittaessa tapahtuman järjestäjiltä. Tämä on sitä yhteisöllisyyttä!

Pilkkiriehan upea juliste. Klikkaamalla näet sen suurempana!


Vaappupajalla riittää vipinää loppukevääksi, sillä Tenon rannoilla usein nähty savolaismies tilasi lohestukseen hurahtaneiden kaveriensa kanssa vaappuja tulevien lohireissujen tarpeisiin. Mukavaa että tutustumme näihin kalamiehiin ensi kesänä tutuilla vesillä. 


Tänään pistäännyimme Vesijärven jäällä ahvenia narraamassa. Rautakankare antoi oivan tuulensuojan lukuisille pilkkijöille. Minttu ja Kimmo olivat myös kalassa, hyvällä menestyksellä. Mintun upouusi "Bling-Bling"-tuunattu pilkkivapa osoitti heti toimivuutensa. 

Minttu ja Sara 


Mintun tuunattu pilkkivapa


Kimmo-isännän sylissä Essin on hyvä lämmitellä jäällä kylmenneitä jalkojaan


Syksyn viimeiset tyrskyt olivat jäätyneet rantakoivujen runkoihin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti