Tenon vesi lähti viime viikon alussa kiivaaseen laskuun. Viikossa joen pinta on laskenut yli 30 senttiä ja on kohta ajankohtaan nähden normaalikorkeudessa. Nyt veneemme voi olla taas tavallisella paikallaan. Yöt ovat olleet viime aikoina selkeitä sekä kylmiä ja lämpötila hipoi viime yönä jo nollaa. Tenolla kylmät yöt nostattavat jokilaaksoon sumua, onhan vesi tuolloin huomattavasti ilmaa lämpimämpää.
Selkeinä öinä tunnelma on erityisen hieno, kun sumu nousee joesta
Anitta ja Pauli ovat jokakesäiset ja odotetut naapurit Kaavassa. Kivikosken aitiopaikalla sijaitseva mökki on heille lähes jo toinen koti, johon pääsemistä odotetaan kuukausia etukäteen. Me vietämme näillä lomaviikoilla paljon aikaa yhdessä. Käymme yhdessä kalassa ja keitämme usein kahvit jokirannassa. Turha kiire loistaa poissaolollaan tämän pariskunnan seurassa ja yhteiset lomapäivät kuluvat kuin siivillä.
Kävimme veneellä kiertoajelulla
Ani heittää perhovavalla Kylmäkaltionsuvannossa
Lokki odottelee kalanperkeitä
Nokipannukahvit tulossa Yläkönkään kodalla
Tottakai kahvien kanssa paistettiin räiskäleitä
Pauli heittää perhoa Kuoppilaskosken alaosassa
Kirkas ja hyväkuntoinen taimen tarttui perhooni Kuoppilaskoskessa
Kävin Ruskan kanssa tutustumisreissulla Viddaksen ylängöllä. Pulssia nostattavan alkumatkan jälkeen polun reitti muuttuu tasaisemmaksi ja helpommaksi kävellä. Ylängön maisemien auetessa puurajan jälkeen on kulkijan hyvä pysähtyä Istumakivelle ja todeta jälleen kerran näiden seutujen ainutlaatuiset näkymät. Viddasoaivilta on näköyhteys moneen järveen, joiden kalastoon täytyy tutustua ensi kesänä.
Sammotjavrilla kalastaessa voi samalla kurkistella Norjan suurtuntureille
Rohkea liro piti meille seuraa Viddaksessa
Tällä västäräkillä meni tuulenpuuskassa höyhenet sekaisin
Taivaan tulia nämäkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti