Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 24. toukokuuta 2026

Veneilyn aakkosia

 Lauantaina kävimme Piian ja Sampon kanssa Vesijärvellä veneen käyttökoulutuksen merkeissä. Kesälomamme aikana Piia ja Sampo pitävät huolta veneestämme yhdessä Kimmon kanssa ja voivat käyttää venettä aina kun haluavat. Järvireissumme aikana tutustuimme turvallisuusasioihin, veneen tankkaamiseen, veneen varusteisiin, ankkurointiin, liikkumisen sääntöihin järvialueella, taloudelliseen ajamiseen, laiturista lähtemiseen ja tulemiseen sekä kiinnittymiseen. Lisäksi kävimme katsastamassa pari potentiaalista kalapaikkaa Messilän lähivesillä. Piia käsitteli venettä hallitusti ja muut järvellä kulkeneet huomioiden. Tuulisesta säästä huolimatta laituriin tulot onnistuivat vaivatta. 


Piia tutkii kaikua kalapaikalla


Laivakoira Ruska viihtyy veneessä erinomaisesti


Kyllä vesillä on mukavaa


Sampo ja Ruska nauttivat matkanteosta hyvässä säässä


Söimme eväät Enonsaaren laiturikatuksessa


Haarapääsky on kaunis lintu


Seurasimme kantosiivellä varustetun purjelaudan vauhdikasta menoa


Tämä aito "Ara"-papukaijaväri on ollut toimiva ottiväri. Kenneth lähetti tämän vaapun korjattavaksi, koska Oulujoen suuri taimen rikkoi vaapun uintilevyn. Nyt korjattu vaappu on jälleen tositoimissa. 


"Aran" esikuva on oikea papukaija


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti