Outi on tuttu näky reppu tai rinkka selässä. Vaellusreitit ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi eri puolilla Lappia ja Kebnekaisen huipullakin Ruotsissa on tämä ketterä vaeltaja nähty. Tänä kesänä Outi on ihaillut Tenoa sen rantapenkalta usean viikon ajan. Lähialueen tuntureilla hän on jo pistääntynyt ja Utsjoen kuntosalin kuukausikorttia on hän käyttänyt koko rahan edestä. Menneellä viikolla Outi päätti toteuttaa unelmansa Rastigaisan huiputtamisesta.
Monet lähteet kertoivat yli kilometrisen huipun saavuttamisen vaikeudesta. Kun Helenan kanssa vuosia sitten kävimme Rastigaisalla, oli helle ja juomavettä oli tarjolla niukasti. Huipun hankala kivikko jäi mieleen erityisen vaativana. Hyvä sää on ehdoton edellytys huipulla käymiselle ja viimeisien nousumetrien louhikko vaatii erityistä varovaisuutta ja huolellisuutta. Kauniissa, lämpimässä sekä tuulisessa säässä Rastigaisa otti Outin suopeasti laelleen ja unelma itäisen Finnmarkin korkeimman huipun valloittamisesta toteutui.
Paluumatkalla Outia odotti yllätys. Minä kävelin häntä etukäteen ilmoittamatta kuutisen kilometriä vastaan ja yllätys oli täydellinen. Outi huomasi paluumatkalla "jonkun ukon" nojailemassa kiireettömästi reitin varrella suurehkoon kiveen. Lähemmäksi tultuaan hän lopulta tunnisti minut ja niin kävelimme loppumatkan yhdessä. Pidimme vielä yhteisen evästauon kirkasvetisen lammen rannalla ja nautimme raikkaan veden lisäksi poron kuivalihasta sekä suklaasta, joka oli unohtunut Outin eväistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti