Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Juhlan aika

 Eilen vietimme Hollolan Uistimen pikkujoulua talontäyteisen ystäväjoukon kera. Pöytä notkui monista leivonnaisista ja herkuista. Tarjolla oli glögi-juustokakkua, kahdenlaista maustekakkua, focacciaa, torttuja, keksejä, vihreitä kuulia, erilaisia suklaita,Wiener nougatia ja kaikenlaisia herkkuja. Juomina nautimme kahvia, glögiä sekä hiilihapollisia virvoitusjuomia. Uudessa elokuvassa palattiin viime kesään ja sen lukuisiin tapahtumiin. Illan mittaan kuulimme myös Sampon taidokasta pianonsoittoa.

Komean pöytälätkäpokaalin kohtalosta miteltiin vatsat herkuista piukeina. Tiukat taistot seurasivat toisiaan ja mitalipeleistä tuli ennennäkemättömän tasaiset. Lopulta Petu voitti pokaalin itselleen voitettuaan isänsä finaalissa 3-2! Onnea vielä kerran sinne Pusulaan. Mainittakoon että kolmanneksi sijoittunut ja kovaa nousukuntoa osoittanut Väinö ilmoitti nappaavansa kiertopalkinnon itselleen lähitulevaisuudessa.


"Herkkua on siinä monenlaista..."


Elokuvassa käytiin myös näissä maisemissa


Peli kulkee ja Sepolla on hymy herkässä


Ossi laukaus on valoa nopeampi


Kun Piia ja Väinö mittelevät, on katsomossakin totiset paikat
 

Petun ja Sepon ottelussa oli vauhtia


Jääkiekkoilija Sampo on myös erinomainen pianisti


Petu vei tavoitellun pokaalin kotiinsa - ansaitusti



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti