Kesätytöt Liisa, Lilli ja Iivi saapuivat Utsjoelle maanantai-iltana. Iivi houkutteli viime kesän hyvien kokemuksien perusteella tänä kesänä mukaansa kaksi pitkäaikaista ystäväänsä. Koska tytöt ovat ulkoilmaihmisiä, oli heille neljän päivän ajaksi mukava keksiä tekemistä ja näkemistä. Ensimmäinen retkipäivä suuntautui Yläkönkäälle. Alimman kosken voima oli upea kokemus läheltä koettuna ja kosken ääni oli myös vaikuttava. Liisa löysi rannasta ainutlaatuisen hiidenkirnun, joka on meiltä jäänyt huomaamatta, vaikka olemme vierailleet noilla kohdilla ties kuinka monta kertaa. Vaativa kävely kivisellä ja louhikkoisella rannalla palkittiin kodalla, missä nokipannukahvien lisäksi porukka nautti makkarat ja nuotiolla paistetut lätyt.
Seuraavaksi suunnistimme Pahtavaaran levähdyspaikalle ihailemaan Rastigaisaa, Finnmarkin korkeinta tunturia, jonka leveillä kyljillä oli vielä reilusti lunta. Maisemien ihailun jälkeen oli vatsassa jälleen tilaa Tunturitupien kioskin herkuille.
Päivään mahtui paljon ohjelmaa, sillä kävimme katsomassa vielä Utsjoen ehkä tunnetuinta maisemaa. Ailigastunturilta länteen avautuva näkymä ei jättänyt ketään kylmäksi, vaikka raikas alkukesän tuuli sitä yrittikin. Ailikkaan huipulla sijaitevan Utsjoen tähtitornin ainutkertainen arkkitehtuuri tuli myös todistettua.
Tytöt Yläkönkään rannalla
Liisa löysi hienon hiidenkirnun aivan rantavedestä
Pieni lapinorvokki on kaunis kuin koru
Rastigaisan näkeminen on aina elämys
Postikorttimaisema Ailigastunturilta länteen
Keskiviikkona suunnistimme Tenon alajuoksun suuntaan, Nuorgamiin. Skaidijärven kodalla Helena loihti porukalle herkullisen lounaan. Tunturiylängöllä katseella on tilaa vaeltaa, sillä kaukaisimmat näkyvät kohteet sijaitsivat lähes sadan kilometrin päässä. Lilli kokeili kanssani Skaidijärvessä myös kalaonnea, mutta kalat olivat epäonneksemme juuri ruokalevolla. Skaidijärveltä palattuamme poikkesimme katsomassa uusimman suomalaisen menestyselokuvan, "Sisun", kuvauspaikkaa. Lammen rannalla oleva, elokuvan kohtausta varten rakennettu laituri puretaan tuota pikaa. Täytyypä käydä katsomassa tuo rapakon takana suurmenestyksen saanut elokuva, onhan se kuvattu käytännössä Nuorgamissa. Kun olimme päässeet taiteen pariin, niin kävimme myös Nuorgamin keskustassa sijaitevan Art Miriamin ateljeessa ja taidekaupassa. Oli todella mukava kuulla taitelijalta itseltään hänen taiteensa taustoista ja näimmepä myös juuri työn alla olevan taulun. Taidekaupasta löytyi paljon mielenkiintoista ostettavaa.
Koivu istuu koivussa
Lilli yrittää hurmata Skaidijärven rautuja
Elokuvalaiturilla tuulettaa iloinen porukka
Yksi Art Miriamin upeista tauluista
Taiteilija Mirjami Kinnunen esittelee juuri valmistuvaa teosta
Torstaina tytöt lähtivät Utsjoelta etelään, Kevon reitin alkupisteelle. Sieltä matka jatkui kohti Silkeájaa, missä oli oiva huilipaikka. Kävelyreitille osui monen monta ikivanhaa mäntyä, jotka ovat nähneet tuhansia reitillä kulkeneita. Illalla tytöt saivat nauttia Tenon taimenta ja harjusta jotka Otto ystävällisesti antoi herkuteltaviksi.
Viimeisen päivän ohjelmassa oli retki Tenon rantaan, Vitosniemen kodalle. Siellä vietettiin mukava päivä jutellen ja toisten seurasta nauttien, ja kodassa paistettuja makkaroita unohtamatta. Kahvit keitettiin kuuliaisesti keittimellä, sillä Utsjoella on voimassa metsäpalovaroitus. Illalla oli vuorossa juhla-ateria Aurora Holidaysin kuuluisassa ravintolassa. Tiina-kokki oli laittanut taas parasta pöytään ja tytöt hyrisivät tyytyväisyyttään.
Viisi päivää sujahti hetkessä. Fyysisen aktiviteetin lisäksi päivät tarjosivat myös paljon silmänruokaa paikallisten herkkujen lisäksi. Hyvin toistensa kanssa toimeentulevalla triolla on ilo ja nauru herkässä. He voisivat kutsua itseään nimellä "Harmony Sisters".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti