Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Talvi parhaimmillaan


Elämme sydäntalven päiviä ja säät ovat olleet mitä parhaimmat joka suhteessa. Miellyttävät pikkupakkaset ovat houkutelleet ihmiset ulos nauttimaan ulkoilusta kauniissa luonnossa. Parin viikon kuluttua hiihdettävän Finlandia-hiihdon järjestäjät saavat nukkua yönsä jo rauhallisemmin, sillä lunta on sadellut viime viikolla lähes päivittäin.

Työkiireiden vuoksi omat ulkoilut keskittyivät viikonloppuun. Pilkkijöitä oli Vesijärvellä todella runsaasti, kiitos lähes tyynen sään. Jäät ovat vahvistuneet jo turvallisiksi kulkea ja verkkomiehet ajelevat järvellä jopa pakettiautolla. Pilkkijöiden iloksi pienet ahvenet ja särkikalat tuntuvat syövän jo hyvin, mutta Vesijärven vauraimmat ahvenet ovat yhä hämmästyttävän nirsolla syöntituulella. Myöhemmin keväällä, päivien pidentyessä nekin aloittavat murkinointinsa. 


Aamutunnelmaa Vesijärvellä


Jäät ovat vahvistuneet pakkasten myötä


Evästauon jälkeen on ruokalevon vuoro


"Joko pitää herätä?"


Verstaalla on vuoltu haapapalikoita koko talvi. Prototyyppimalleja on käytetty altaassa uimakoulun merkeissä ja ensi kesänä on taas jotain pientä uutta tarjolla. Uudella uintilevyllä varustettujen vaappujen uintitaidot punnitaan lopullisesti kesällä.


Uimakoululainen


Makrillin sukulaisia


Etelä-Koreassa alkaneiden talviolympialaisten kunniaksi seinällemme ilmestyi parikymmentä vuotta vanha piirustus jonka perheemme nuorin vesa taiteili viisivuotiaana. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti