Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Virkistyspäivä


Sinfonia Lahden muusikoilla oli tänään tapahtumarikas virkistyspäivä. Säidenhaltijakin suosi ulkoiluun hurahtanutta muusikkojoukkoa hienolla säällä. Aamu alkoi kahdella vaihtoehdolla. Hiihtotekniikoidensa hiomisesta kiinnostuneet pääsivät LHS:n ammattivalmentaja Heikki Kivikon oppiin Lahden maineikkaalle hiihtostadionille. Vapaan ja perinteisen tyylin saloja päästiin testaamaan välittömästi MM-kisojen vaativille latupohjille.


Hiihtokoulussa Heikki Kivikon oppilaina


Tasatyöntöä kuuluisalla stadionilla


Heikki Kivikko (vas.) ja tyytyväisiä hiihtäjiä


Hiihtoniilojen suihkiessa Salpausselän metsissä, pääsivät kalojen narraajat Lahden satama-altaaseen leikkimielisen pilkkikisan merkeissä. Ensimmäinen kala nousi jäälle jo kisan ensi minuuteilla. Sataman laivat tarjosivat pilkkijöille oivan suojan tuulelta. Aurinko helli kisailijoita jotka nostivat ahvenia ja särkiä mittatuomarin nähtäväksi tasaiseen tahtiin. Kilpailun suurimman ja pienimmän kalan saajat palkittiin Hollolan Uistimen uutuusvaapuin.


Tyynen paikan löytänyt Arja nauttii auringosta


Eeron tyylinäyte


Jarkon otteet olivat vakuuttavia


Lotta koukuttaa uudet syötit


Pilkkikisan voittajat Lasse-Matti ja Timo


Kahvitauon jälkeen alkoi Sibeliustalon edustalla oikea Alppicurling-turnaus. Alkutreenien jälkeen kuusi joukkuetta ottivat mittaa toisistaan rehdissä hengessä, huumoria unohtamatta. Turnauksen aikana nähtiin monia huippusuorituksia, jotka keräsivät kunnon suosionosoitukset, katsomon aaltojakaan unohtamatta. Tiukan karsinnan jälkeen finaalissa kohtasivat joukkueet Tena ja Tyrä. Tyrän tarkat heitot toivat lopulta voiton ja ansaitut palkinnot. Alppicurlingista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä turnauksemme järjestäneeseen Kitetirriin.


Pystyykö mikään muu konserttisali maailmassa tarjoamaan tällaisen ympäristön kuin Sibeliustalo?


Harri seuraa heittonsa loppuun asti


Suma


Ilkka tuulettaa


Katan käsi ei vapise


Maarian tyylinäyte


Mr. Kitetirri, Pekka Tirkkonen


Sannan napakymppi...


...näytti tältä!


Pistetaulukko ennen finaalia


Voittajajoukkue "Tyrä"- Ilkka, Marjatta ja Antti


Lounaan jälkeisessä saunassa oli hyvä palautella mieliin päivän huippusuorituksia. Virkistyspäivästä jäi sen verran hyvä maku, että seuraavaa alettiin suunnitella saman tien. Yhden päivän vaellus ensi syksynä jollain lähiseudun reiteistä voisi olla melko houkutteleva idea.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti