Viime toukokuussa aloitimme Nestorin ensimmäisen vaapun veistämisen. Kesäloma teki pienen tauon yhteiseen mukavaan projektiimme, mutta tänään tämä viisivuotias tuleva vaappumestari kävi viimeistelemässä ensimmäisen vaappunsa. Vaikka pääosa vaapusta tehtiin "nelikätisesti", on tämän miehenalun tulevia tekosia mielenkiintoista seurata. Nestori osoitti esimerkillään että pienellä avustuksella näinkin nuori pystyy aikamoisiin ihmeisiin. Lapsi innostuu valtavasti kun saa kerrankin tehdä erilaisia hommia aikuisten työkaluilla. Aikuisen on myös hyvä nähdä lapsen ennakkoluulottomuus uusia asioita kohtaan. Ja se vaappu! Siitä tuli aivan mahtava. Tässä on mallia vaikka vähän vanhemmallekin.
Kynäruiskulla maalaaminen on kivaa!
Ottiväri on valmis
Ja taas dipataan
Uintilevyuran sahaus kysyy tarkkuutta
Sitten liimataan uintilevy kiinni
Silmien maalaamisen ja koukkujen kiinnittämisen jälkeen
vaappu on valmis...
...uimakouluun. "Tämähän ui hienosti!"
Nestorin vaappu! Kyllä kannatti hioa kunnolla
Tenolla turistien kalastuskausi loppui eilen. Kesä tullaan muistamaan tulvaveden lisäksi hyvistä saaliista. Lohien keskikoko taisi olla reilusti viime vuosia kookkaampaa. Kalastajia oli selvästi vähemmän kuin aiempina kesinä.
Sain aiemmin Renkusta hienoa kelolautaa josta syntyi juuri oikean kokoinen, perinteinen pyyhenaulakko Utsjoen mökille. Pyyhekoukut ovat hyväntuoksuista katajaa.
NikkArin verstaasta
Orava ruokailee pihatammen oksilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti