Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesän korvalla


Vihdoinkin kesäloma koitti myös nikkArille, joka kotiutui ulkomaisilta työkomennuksiltaan. Loman ensimmäinen päivä sujui mieheltä autoillessa kohti pohjoista. Matkalla oli ainutlaatuinen tilaisuus nähdä kevään eteneminen lähes koko maamme mitalta. Keski-Pohjanmaalla tulvat alkavat olla jo takanapäin. Pohjois-Pohjanmaan joet virtaavat vuolaina ja Lapin alueen joet sekä järvet tulvivat vielä reilusti.

Kenespahdan jäätikkö 


 Kevät Utsjoella etenee vauhdilla. Koivujen silmut ovat auenneet ja koko Tenojokilaakso vihertää tuoreiden lehtien ansiosta. Mökin askareet ovat pitäneet meidät kiireisinä. Vesipumppu toimii jälleen ja pientä putkihuoltohommaakin huomattiin, kun Nuorasjoen vesi täytti vesijohdot. Yhtenään vaihtuva sää, sadetta/poutaa, muistuttaa siitä että täällä luonto määrää tahdin kaikelle.

Taavetti odottaa jo joelle pääsyä


Puuvajassa on kuivaa koivuhalkoa moneksi saunomiskerraksi, kiitokset kuuluvat Korkeaniementielle Halsualle


Taavetti ja Totti tulevat hyvin toimeen keskenään


Välillä on mukava seurata kulkutusveneiden hommia Tenolla


Tenon Tunturituvat täytti tänä keväänä pyöreitä vuosia. Ensiluokkaisesta asiakaspalvelusta tunnettu  matkailuyritys avasi kesäkautensa eilen. Poikkesimme tänään Tunturitupien kesäkioskilla maittavilla pullakahveilla.

Kalamiesten keidas, Tenon Tunturitupien kesäkahvila


Tenon sivujoissa virtaamat ovat nyt korkeimmillaan. Kuoppilasjoki saa vetensä Kuoppilasjärven ja lähitunturien alueilta. Tämä lohien kutujoki kohisi nyt tavallistakin komeampana.

Kuoppilasjoen kuohuja


Lohet saavat uida tosissaan kutupaikoille päästäkseen


Välikatollamme asuu vuokralainen. Kauniin ruskea orava vilahtelee pihapiirissä tämän tästä. Tottikin on tottunut uuteen kaveriin eikä välitä vaikka kurre juoksisi aivan vierestä. 

Välikaton asukki etsii syötävää 


Yläköngäs


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti