Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Jokitörmällä


Menneellä viikolla uusin veistoprojekti pääsi kunnolla vauhtiin. VP kokeneena moottorisahurina sahasi ensimmäiset palaset lehtikuusitukista. Kevään kuluessa on tarkoitus saada uusin veistos pääosin muotoonsa. Viimeistely yksityiskohtineen tapahtunee kesän jälkeen. Värikäs puu ja etenkin sen punainen kaarna tulevat varmasti hyödynnettyä tarkoin. Kaarnasta syntyy tulevaisuudessa vaappuja maamme ensimmäisiä vaappumestareita kunnioittaen.

VP aloittamassa sahausta merkkien mukaan


Lehtikuusen kaarnan väri on hieno


Ajoimme viikonloppuna Johkamielliin, Utsjoelle. Yövyimme Rovaniemellä hiihtokuningatar Anskun viiden pisteen yöpuulla. Levätyn yön jälkeen ajoimme kohti pohjoista kelin parantuessa kilometri kilometriltä. Totesimme että Keski-Lapista ylöspäin maassamme on vielä täysi talvi. Utsjoella lunta riittää vielä pitkään, niinpä suksillemme on täällä paljon käyttöä. Viikko hienoissa maisemissa ulkoillen ja välillä rautuja pilkkien katkaisee kiireisen työkevään sopivasti.

Talvista Tenojokea


Rovaniemeltä adoptoitu Taavetti poseeraa
Sundebaktin maisemissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti