Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Ulkoilua


Kävimme tänään kiertämässä loputkin Lapakiston ulkoilureitistöstä. Viime viikon reilut sateet olivat kastelleet maaston läpikotaisin, niinpä kumisaappaat olisivat olleet tarpeen monissa kosteikoissa. Reitistö kulkee monien hienojen nähtävyyksien kautta. Tänään näimme mm. lähes satametrisen Kinnankosken, joka kuohui sateiden jälkeen vaikuttavan vuolaana. 
Kalliojärvi oli nimensä veroinen. Sen rantoja kiertävät lukuisat kalliomuodostelmat, joiden jyrkkyyttä on syytä kunnioittaa.

Kinnankoski


Koski kuohuu alas jyrkkää rinnettä


Totti ja kaveri


Kalliojärven rantaa


Kahvi- ja kartanlukutauko Kalliojärven laavulla


Tästä toukasta tulee perhonen


Reittiopas


Tenolla turistien kalastuskausi lähenee loppuaan. Tuoreimpien tietojen mukaan vesi joessa on yhä huomattavan matalalla. Mennyt kesä jää muistoihin normaalia haastavampana lohikesänä, ainakin olosuhteiden osalta. Luontoäiti taisi pitää huolta lohikannoista omalla tavallaan. 
Kesän lohisaaliita muisteltiin makoisan aterian parissa. Tenon lohen lisäksi lautaselta löytyi yrttilohkoperunoita, parsaa pekonilla höystettynä sekä suppilovahvero-sipulimuhennosta. 

Ja se maku...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti