Hollolan Uistimen perinteiset koko perheen pikkujoulut pidetään lauantaina 1.12.2012 klo.16 alkaen. Ohjelmassa on uusimman Teno-elokuvan ensi-ilta, vapaata seurustelua ja tietenkin kahvi- ja limsatarjoilut tuttuun tapaan. Kilpailunhaluiset saavat ottaa toisistaan mittaa pöytälätkäturnauksessa. Tervetulleita ovat kaikki, vaappukoulun käyneistä lähtien, jotka tuntevat kuuluvansa Team Hollolan Uistimeen. Tarjoilun järjestämiseksi pyydämme pikkujouluihin saapuvia ilmoittautumaan hyvissä ajoin.
Alma on meillä päivähoidossa. Hyvätapainen tyttökoira on kotiutunut tilapäiskotiinsa hienosti. Ulkoillessa Alman lempipuuhaa on keppien nouto, mahdollisimman monta kertaa.
Alma – aina valmis
Pohjoisessa käydessämme kameran etsimeen eksyi paljon mielenkiintoista nähtävää. Eläimet jättävät jälkeensä monenlaisia jälkiä...
Poron pipanoita
Syökö kettu puolukoita?
Verstaalla on touhuttu koko ajan töiden sallimissa puitteissa. Viimeisimpiä tuotekehittelyn tuloksia ei vielä uskalla paljastaa, mutta jotain uutta on luvassa ensi kalastuskaudelle. Tässä kuitenkin uutta väriä taimenille.
Tenovuonon taimenille tuulenkala-vaaput
Eilen vietettiin pyhäinpäivää. Kynttilät ja lyhdyt syttyivät poisnukkuneiden läheisten muistolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti