Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Tuntureita ja taimenia


Hans Lidmanin kirja Tuntureita ja taimenia on 70-luvun alun eräklassikko. Tämä luetuimpiin eräkirjoihin lukeutuva mestariteos on innoittanut monia erämaiden ystäviä tutustumaan pohjoisiin kalavesiin. Kulunutta viikkoa voidaan osaltamme luonnehtia otsikolla tuntureita ja taimenia.

Alkuviikosta saapuneet saksalaiskaunottaret, Susanna ja Coco, kävivät kanssamme läheisellä Kuoppilastunturilla. Kauniin ilman höystämät tunturimaisemat sykähdyttivät niin kaksoissisaruksia kuin meitäkin. Susanna, Helenan opiskelukaveri, ja Coco jatkoivat matkaansa Tenolta kohti Norjan vuonomaisemia. Hyväntuulisten sisarusten seurassa aika kului kuin siivillä.

Susanna, Coco ja Helena Kuoppilastunturilla


Huipulta avautuu näkymä Norjan lumihuippuisille tuntureille


Elisa ja Seppo saapuivat Utsjoelle viikonloppuna. Nämä nuorekkaat luontoihmiset viihtyvät ulkoilmassa kuin kotonaan. Seppo on vieraillut Varanginvuonolla nuoruudessaan. Siksi Tenovuonon maisemat tuntuivat lähes tutuilta. Meritaimenen pyyntiin keskittynyt retkemme oli unohtumaton laatuaan. Elisan lähes parikiloinen ensitaimen aloitti kolmituntisen taimenrumban jonka aikana me jokainen saimme väsytellä vauraita, tuulenkalaparvia jahtaavia meritaimenia. Seppo pyydysti aurinkoisessa kelissä todelliset ennätystaimenet joita lähistöllä olleet kalamiehet ihastelivat kateudesta vihreinä.


Elisan ja Sepon ennätyskalat pistävät hymyilemään


Sepon on helppo hymyillä, mutta toisella kalamiehellä hymy ei oikein irtoa...


Reissun suurimmat taimenet


Tenovuonon lintti kukkii


Pihapiirissämme on käynyt melkoinen vilske. Talven turkispyytäjille olisi täällä hommia, sillä kettu jolkottelee pihamaalla tottuneesti. Tosin Saima on ilmoittanut olevansa nyt paikan isäntä. Porotkin kulkivat pihallamme ikkunoiden editse kun Saima huilasi sohvalla. Ohessa näytteitä lähipiiristämme.


Hirvi


Kirjosieppopariskunta uudessa kämpässään


Kotivästäräkki


Poro 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti