Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Alkuaskareita


Kesälomat alkoivat ja auton nokka suuntasi kohti pohjoista. Kesän tulo pohjoisimmassa Suomessa on ollut myöhässä ja sen kyllä huomasi. Saariselkä on tunnetusti maamme parhaita hiihtoseutuja. Tällä kertaa  ajoimme hiihtokeskuksen ohi oikeassa lumisateessa ja lämpötilan hipoessa nollaa. 

Mökillä piisaa puuhaa lähes asumattoman talven jälkeen. Tontilla näkyy käyneen monia eläimiä sitten viime kerran. Kaksi kuukkelia kävi katsastamassa taloon ilmaantuneet asukkaat. Saima on jo huomioinut ensimmäiset porot, mutta sopulien puuttuminen askarruttaa lapinkoiraa...

Kalan makuun päästiin tänään kun Elmo ja Marja poikkesivat kertomassa kuulumisiaan mukanaan juuri pyydetty meritaimen. Savustettu tuore tenolainen katosi lautasiltamme ennätystahtiin.


Saariselällä suksi luistaa...


Koivun lehdet aukeavat juuri


Vuokrattavana omakotitalo huippunäköalalla...


Kesäpostilaatikko


Porojen lisäksi myös hirvet ovat asustelleet pihamaalla


Tuoretta Tenon meritaimenta, savustettuna. Namskis!


Helena tähyää joelle


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti