Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kevätpäivän mallia


Hiihtokelien hankaloiduttua päätimme muuttaa aiemmin tälle päivälle suunnitellun hiihtopäivän pilkkipäiväksi. Tihkusateet ja pilvet väistyivät yön aikana ja aamu valkeni mitä kauneimmassa säässä. Aurinko porotti täydeltä terältä ja tuulet olivat tyyntyneet tyystin. Tiilijärven jäällä nähtiin joukko hymysuisia pilkkijöitä jotka nauttivat säästä ja eväistä (mm. hirvivoileipiä, kotitekoisia pullia ja kahvia). Ahveniakin nähtiin, talven tähänastisista suurin nappasi iltapäivällä juuri ennen kotiinlähtöä. 

Saimme yllätysvieraan pilkkireissullemme. Saksalainen Susanna on tullut Lahteen täydentämään opintojaan ja halusi kokea jotain uutta ja erikoista. Elämän ensimmäiset kairanreiät syntyivät uskomattoman helposti ja porukkamme saaliskalat päätyivät Susannan kameraan todistusaineistoksi jäänalaisesta elämästä. Reissun jälkeen paistetut saalisahvenet maistuivat Susannalle suurella mielihyvällä.

Ensimmäinen kairanreikä tulossa

Eväät maistuivat upeassa kevätsäässä

Tuoretta ahventa

Katseet kohtaavat

Helena teki herkullisen rautuperhon tulevaa pohjoisen reissua varten.
Parin viikon kuluttua tiedämme, oliko katkajäljitelmä rautujen mieleen.



1 kommentti:

  1. Oih! Olisipa ollut hauska olla mukana! Hevoset kuitenkin täyttivät eilisen(kin) päivän. Kiva tunnelma kuvissa!

    VastaaPoista