Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Matkakuumetta


Viime päivät on keskitytty remonttihommiin ja matkavalmisteluihin. Keittiöön on ilmestynyt uusi liesituuletin ja maustehylly on käynyt maalarin pakeilla. Yläkerran kylpyhuone taas sai komistuksekseen uuden wc-altaan, siis pöntön. Ylläksen hiihtoreissulle lähdetään jo huomenna, Saiman jäädessä kotimieheksi. Ihan yksin ei Saimankaan tarvitse olla, sillä taloomme asettuu viikoksi tuttu koiranhoitajaperhe. Hohtavat hanget ja kirkkaat pilkkivedet siis kutsuvat etelän matkaajia. Blogi kertoo viikon kuulumisista paikan päältä.


Tilhi käyttää nokkaansa taidokkaasti herkutellessaan pihlajanmarjoilla takapihallamme. Happamia...


sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Suksien suihketta


Hollolan Uistimen laturetki hiihdettiin tänään loistavissa olosuhteissa. Nyt ei ollut tietoakaan sellaisista kireistä pakkasista, jotka taannoin melkein palelluttivat erään tutun miehen kulkuset maakuntaviestissä Keski-Pohjanmaalla. Pienen pakkaskelin saattelemat hyväntuuliset hiihtäjät sivakoivat reippaalla retkivauhdilla vaativan lenkin joka noudatteli pääosiltaan Finlandia-hiihdon reittiä. Todella hienosti onnistuneen laturetken kuvat puhukoot puolestaan.


Siirin kanssa mehuilla



Reitin tarkistus Tapanilassa


 

Mitalien ihailua



Tyytyväiset hiihtoniilot



Palkintolippis katajamitaleilla


perjantai 12. maaliskuuta 2010

Luonnon tarkkailua


Saimalla on pitänyt kiireitä. Talven aikana on pihapiirissämme näkynyt uusia jälkiä. Niiden tuoksu tuntui olevan riistaveriselle Saimalle kovin mieleen. Muutama viikko sitten pienten jälkien arvoitus vihdoin ratkesi. Naapurissamme asuva tarkkasilmäinen Matti sai valokuvattua heidänkin pihassaan asustelleen lumikon. Tämä nappisilmä käy näköjään öisin tarkastamassa lintulautamme eväät, niinpä aamuisin Saiman vakiorituaaliksi onkin tullut tuoreiden lumikonjälkien tutkiskelu aivan kotiovemme edessä.

 

Tähtikirkas taivas antaa illan hiihtolenkille komeat puitteet. Jo pieni poikkeaminen keinovalosta avaa silmät näkemään taivaan tuhannet tähdet. Jos jotakuta kiinnostaa miltä tähtitaivas oikeasti näyttää, kannattaa lukea Jorma Luhdan Tähtiyöt - kirja. Tässä viime syksynä palkitussa teoksessa on aivan uskomattoman hienot Luhdan ottamat kuvat. Kirjan teksti on samaa tasoa.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Laturetki


Hollolan Uistimen laturetki hiihdetään tulevana sunnuntaina. Kolmenkympin lenkki alkaa Riihelästä kulkien Tapanilan kautta hiihtostadionille. Sieltä matka jatkuu eväiden jälkeen Messilän huoltopisteelle. Tankkauksen jälkeen kohteeksi otetaan Tiirismaa ja maisemien ihailun jälkeen hiihto jatkuu  Hollolan Heinsuolle. Hiihtoretki päättyy tuttuihin maisemiin lähtöpaikkaan. 


Nuorisoketju on valmistautunut reissuun omalla tavallaan. Mentaalisen harjoittelun osuus on ollut huomattava, varsinaisen hiihtämisen jäädessä vähemmälle. Onneksi säänhaltija on lupaillut sunnuntaiksi  mukavaa hiihtokeliä. Näihin karkeloihin ehtii vielä mukaan, niin hiihto- kuin huoltojoukkoihin. Sivuille on tänään tullut uutta sisältöä.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Sibeliuksen jalanjäljillä


Kansallissäveltäjämme Jean Sibelius vietti vaimonsa Ainon kanssa muutaman kesän Vaaniassa, Vesijärven rannalla. Säveltäjämestari kunnostautui ahkerana onkimiehenä ja sävellystyökin sujui inspiroivassa ympäristössä. Vaanian seutu on mainio paikka myös talvikalastajalle. Pilkkijää ilahduttaa erityisesti kalojen runsaus. Liekö tuo paikka yksi seudun varmimmista apajista. Tämän päivän reissu antoi monenlaisia kokemuksia. Kirvelevimmät tärpit tarjosi jään alla vaaninut hauki, joka vei perättäin kaksi eniten kalaa antanutta pilkkiperhoa. Mukavimpia hetkiä tarjosivat lukuisat ahvenet ja särjet, jotka olivat tänään hyvällä  syönnillä. 


Kuvassa rautuvapaa testatessa napannut Vesijärven "taloussiika".


torstai 4. maaliskuuta 2010

Vauhdin hurmaa


Omien rajojen kokeilu ratin takana on syytä tehdä liikenteen ulkopuolella. Kartingrata antaa vauhdinnälkäiselle oivan tavan testata omaa nopeutta turvallisessa ympäristössä. Kun samaan aikaan radalle asettuu muitakin huimapäitä, nousee adrenaliini kypärän sisällä takuuvarmasti. Radalla riittää tilanteita joka lähtöön ja parhaiden ajolinjojen löytäminen vaatii useita ajokertoja. Janne, todellinen automies, kiiruhti radalla kuin vanha tekijä. Ajolinjat tuntuivat olevan heti kunnossa. Kartingauto taitaa olla ainoa automalli josta Janne ei ole vielä ehtinyt järjestellä kauppoja. Mukaviin autoihin tottunut Janne kaipaili myös kartingautoon ohjaustehostinta.


Tämän vauhdikkaan trion nopein oli tällä kertaa Petu, jonka harjoittelu formulasimulaattorilla ei selvästikään ole mennyt hukkaan.


tiistai 2. maaliskuuta 2010

Porttivahti


Hämärässä liikkuu kaikenlaisia kulkijoita. Varsinkin reippaassa laitamyötäisessä oleva saattaa kohdata melkoisen yllätyksen. Tontin nurkille on hiljattain ilmestynyt puolimetrinen vaappuhirvitys jonka koukut saattavat tarttua tukipisteitä etsivän hihanpieleen.


Kyseinen pyydys saattaisi olla omiaan myös esim. valkohaita tai miekkavalaita uisteltaessa.