Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

maanantai 12. lokakuuta 2026

Vaappupajalla

 Syksy etenee rivakasti ja verstaalla on rustattu vaappuja seuraavaa kesäkalastuskautta varten. Tornionjoella lohet tykästyivät menneenä kesänä muutamaan Hollolan Uistimen vaappuväriin, niinpä niitä on nyt tehty kalamiesten tuleville reissuille. Kupari Kivikoski ehti näyttää kyntensä Tenolla ennen kuin joki rauhoitettiin toistaiseksi kalastukselta. Kupari ja ruskea, Tenolla pitkin kesää toimivat värit koristavat tämänkin vaapun selkää. Perinteisestä Kivikoski-väristä tässä vaappuvariaatiossa ovat säilyneet oranssi kylki, hartian kultareunus ja vatsan hopeahileet.


Kupari Kivikoski


Halsualla asuvat Vili ja Venla ovat taitavia kalastajia. Sisarukset tuntuvat saavan aina kalaa kun tarttuvat vapoihinsa. Syyslomalla he saavat toivomansa nimikkovaaput, jotka tulevat tuottamaan päänvaivaa ainakin Lestijärven hauille.


Venlan toivoma ahvenväri


Vilin erikoisväri erottuu jo kaukaa


Teno 2026 -elokuva on valmistunut. Tähänkin elokuvaan on taltioitu meidän ennen näkemättömiä kohteita, mikä on ollut vuodesta 2009 alkaneen taltiointiprojektin yksi tavotteista. Elokuvassa kuullaan reissukertomuksia, nähdään lukuisia kalojen väsytyksiä ja ihaillaan tunturiylänköjen kauneutta. Ja kaikki tämä vielä mukavien ystävien kera. Varsinaisen elokuvan jälkeen on vielä kymmenminuuttinen extra, jossa perhoguru Hans van Klinken sitoo oman nimikkoperhonsa kuuluisan Klinkhamerin. Elokuvan ensi-ilta on la 28.11., jonka jälkeen monien tuttaviemme kannattaa käydä postilaatikoillaan.


Keskikesän Kaavaa


Hans van Klinken

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti