Kävimme lauantaina Ruuhijärvellä syntymäpäiväjuhlien merkeissä. Päivänsankarin lisäksi paikalla oli myös ihastuttava berninpaimenkoiratyttö Netta. Netta on innokas ja vilkas pentu. Se viihtyi erinomaisesti vanhempien koirien seurassa, eikä empinyt osallistua niiden vauhdikkaimpiinkaan leikkeihin. Koirien lisäksi Netta sulatti saman tien myös ihmisten sydämet.
Sampo pistääntyi vaappuverstaalla ja nikkaroi kesäksi muutaman vaapun. Näihin hän maalasti hyviksi havaitut ottivärit.
Sampon arsenaalia
Tenojoen ja Tornionjoen lohikantojen tiloista ja kalastussäännöistä olemme saaneet lukea pitkin kevättä. Tenolla ei lohenkalastus ole sallittua missään muodossa, edes sen sivuvesissä. Lohikantojen aallonpohja näyttää huolestuttavan pitkältä, eikä toivottua elpymistä ole ollut vielä havaittavissa. Tornion- Muonionjoella lohitilanne näyttää etenevän samaan suuntaan kuin Tenolla. Hyvästä poikastuotannosta huolimatta mereltä takaisin jokeen palaavien lohien määrä laskee laskemistaan. Tänä kesänä Väylällä saa kalastaja ottaa enää kaksi lohta koko kesänä.
Alkukesän "Ambulanssi" kelpaa myös Väylän lohille
"Keijon Kiusaus" on osoittautnut oivaksi ottiväriksi Väylällä.
Näillä ensi kesän kiintiö voi täyttyä nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti