Vardojärvi on tullut meille tutuksi aiemmilta vuosilta pilkkijärvenä. Talviset maisemat olivat sen verran komeat, että päätimme kipaista sinne myös kesäaikaan. Suunnitelmissa oli myös yhden päivän retki Vardojärven naapurijärvelle Birkejärvelle, mutta säidenhaltija toi tunturiin paahtavan helteen joka esti aikeemme. Saimme reissullemme mukaamme ystävämme Marian, joka liikkuu mielellään Utsjoen tunturiylängöillä.
Jätimme auton Tenon Tunturitupien turvalliseen huomaan ja nousimme ensitöiksemme poroaidalle Pahtavaaran kyljen polkua pitkin. Poroaidan jälkeen matka taittui lähestulkoon Oton merkitsemää talvista kelkkareittiä pitkin. Talvestakin oli pieni muisto jäljellä, sillä varjopaikan lumilaikku tarjosi Katalle mukavan viilennyspaikan helteisessä säässä. Maria ja Helena virkistäytyivät samalla aidolla lumipesulla. Maisemat olivat kohdillaan heti alusta saakka. Levajokisuun postikorttimaisema pääsee oikeuksiinsa vasta varsinaiselta ylängöltä. Rastigaisan lisäksi maisemaan piirtyivät neljä muuta suurtunturia lumisine kylkineen. Tässä on sitä maiseman avaruutta, missä ihminen asettuu oikeaan kokoon luonnon rinnalla.
Lounastauolla Helenan tekemät retkiruoat maistuivat herkullisilta. Tauon jälkeen patikoimme muutaman juomatauon säestäminä suoraan Vardojärvelle. Teltat pystytettiin vastarannalle juomaveden tarjoaman puron sekä maisemien vuoksi. Telttapaikalle on annettava täydet viisi tähteä, sillä sen verran hieno näköala oli silmiemme edessä teltan oviaukosta katsottaessa. Turkoosin värinen kirkas vesi ja jyrkät rannat ovat Vardojärvelle tunnusomaisia.
Helle teki tepposet niin patikoijille kuin kalansyönnille. Ylängölle iskenyt kuumuus porottavine aurinkoineen oli todellinen haaste. Varjopaikkoja ei tunturissa ole, koska saunaksi muuttuneessa teltassa ei päivisin pysty olemaan. Ainoa viilennyskonsti olikin järvivedessä kastautuminen. Kata sai päiväaikaan selkäänsä kostean pyyhkeen, mistä koira selvästi nautti. Tuulen tyynnyttyä alkoivat järven kalat pintoa, mutta vieheet ja perhot eivät rautuja juuri kiinnostaneet. Yksi kunnon raututärppi jäi muistuttamaan järven kookkaista punalihaisista, joita on tultava narraamaan pilkkien ehkä jo ensi keväänä.
Paluupäiväksi oli luvattu ennätyshelteet, mikä toteutuikin kirjaimellisesti. Utsjoki kirjautti paluupäivänämme Suomen lämpimimmän paikan tittelin. Onneksi lähdimme liikkeelle varhain ja olimme perillä Tunturituvilla juuri ennen puolta päivää. Kylmät limsat ja jäätelöt maistuivat helteessä patikoimisen jälkeen entistäkin paremmilta. Reissultamme jäi hienot muistot. Ja tummaksi paahtunut iho.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti