Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Ystävien seurassa


Viikko hurahti jälleen ennätysvauhtia, olihan se täynnä mitä mukavimpia päiviä. Tuskin olimme kotiutuneet Rastigaisan reissulta kun Helena lähti Marian kanssa Ifjordin ylängölle. Tytöt patikoivat uusille järville, siis kohti uusia seikkailuja. Huikaisevien maisemien lisäksi kalanaisten verkkokalvoille jäivät Marian tartuttaman isomustaimenen hypyt ja harmittava karkaaminen. 





Suomen Kalakirjaston perustaja Ari Savikko poikkesi Johkamiellissä työkiireittensä ohessa. Ari oli Tenolla jokavuotisella lohenpoikasten laskentareissulla. Tällä kertaa hänellä oli mukanaan ruotsalainen kalastusopas ja -kirjailija Pelle Klippinge. Pelle on kirjoittanut lukuisia kirjoja perhokalastuksesta ja on kiertänyt vavan kanssa maailman eri kolkilla perhokalastuskurssien vetäjänä. Kotijokensa Emån hän tuntee kuin omat taskunsa. Helena sekä Tenon rantaan tulleet Ansku ja Mikko saivat nauttia Pellen mukavasta seurasta ja perhokalastusopeista niin Kuoppilas- kuin Utsjoella. Kannattaa poiketa Pellen kotisivuilla kurkkaamassa minkälaisesta miehestä on kyse.


Ari Savikko kertoo kartan kalavesistä


Ansku sai oppia kädestä pitäen


Pelle kertoo parhaat vinkit ja Mikko tallentaa kaiken visusti muistiin


Kuoppilasjoen Isokoskelo perhepotretissa


Pelle, kalastava herrasmies viimeisen päälle


Seppo saapui Utsjoelle juuri puusavotan keskelle. Onneksi rankakasa paloiteltiin ennätysajassa ja pääsimme suunnitellusti joelle lohenpyynnin merkeissä. Onneakin oli tällä kertaa mukana, sillä saimme ensimmäisellä luvalla vikkelän titin. Sepon valitsemaan vaappuun napannut pikkulohi nautittiin myöhemmin suurella ruokahalulla. Toisella kalastusluvallamme tarttui Vitoslompolossa Tullimieheen räväkkä lohi, joka ei jäänyt pidempään ihailtavaksi. Helteisestä säästä huolimatta näimme useita lohien pintakäyntejä. 


Tämän vaappuvärin ensimmäinen lohi


Juha soitteli Oulujärveltä mukavia uutisia. Jaakon kanssa tehty uistelureissu päättyi mahtitärppiin kun kymmenen kilon maagisen rajan rikkonut hauki nappasi tuttuakin tutumman vaapun teräviin hampaisiinsa. Miesten ennätyshauki painoi 10,350 kg ja oli lähes 120 cm pitkä. Onnea uusille kymppikerholaisille!


Jaakko ja Juha ennätyskalansa kanssa


Tenon rannoilla on viime päivät ihmetelty joka paikassa näkyviä punajalkaisia hyönteisiä. Savikon Ari tiesi ne tanhukärpäsiksi, jotka ovat juuri kuoriutuneet. Mainittakoon että alkukesästä tunnistamatta jäänyt erikoinen perhonen on saanut lajitunnistuksen. Kevon tutkimusasemalta kerrottiin lajin olevan Valkotäpläkoisa.


Tanhukärpänen


Nuoraskarilla on poroja päivittäin. Jokilaakson tuulenvireet pitävät hyönteiset loitolla ja karikon hiekkapatjalla on mukava loikoilla. Juomavesikin on parin poronaskeleen päässä. Pihapiirissämme asustavan oravan touhuja on mukava seurata. Kovasti kesyyntynyt kurre poikkesi muutama päivä sitten mökkimme sisällä, eikä ollut asukkaista moksiskaan. 


Poro ja peilikuva


Tämä orava on tullut kovin tuttavalliseksi


Suunnistimme Sepon kanssa viikolla Fuglebergetille, Lintukalliolle. Lämmin meri-ilma helli kalastajia ja saaliiksemme saimme hyvän joukon maukkaita puna-ahvenia ja seitä. Samalla kalliolla tapasimme Lehtisen mieskaksikon, Sepon ja Tenskin. Tämä isä-poika duo reissaa joka kesä pitkin ja poikin Finnmarkia, maisemia ihaillen ja kalapaikoilla kalastaen. 


Upea sää Varangin rannalla


Tenski viihtyy Lintukallion maisemissa


Sepolla on komea lippis


Kaksi vuotta sitten Tenovuonon meriraja siirtyi alemmaksi. Perinteinen taimenen pyyntipaikka on nykyään maksullinen, mikä on rauhoittanut tuttua kalastuspaikkaa tuntuvasti. Normaalia jokilupaa halvempi Tanamunningenin kalastuslupa on hintansa väärti. Taimenia on alueella runsaasti, mistä syystä sitä voi pyytää aina syyskuun puoleenväliin asti. Tämä on merkittävää, sillä samalla kun lohenkalastusta on rajoitettu tuntuvasti, on taimenen kalastusaikaa lisätty. Me saimme kolmestaan hyvän taimenen kukin, sekä nousuveden tuomia kampeloita hyvän mokoman. Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko paahtoi meitä koko päivän, mikä on ollut säätilana lähes koko kesän. Sepon ansioita on useita, rakennustaidoista aina kokkaus- ja leipomistaitoihin. Olemme porukalla maistelleet "Sepon keittön" tuotoksia, toinen toistaan parempia.


Seppo Tenovuonon jylhissä maisemissa


Helena kahlaa melko syvälle... ja nappaa taimenen perhovavalla


Taimenet kampelapedillä


Kaverukset 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti