Hollolan Uistin -blogi: Rastigaisa

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Rastigaisa

Viime kesänä, kesälomamme loppumetreillä teimme päätöksen pyrkiä Rastigaisalle seuraavana kesänä. Rastigaisa on koko Finnmarkin ehdottomasti tunnetuin tunturi. Me suomalaiset tunnemme sen jo Sakari Topeliuksen sadusta joka kertoo Sampo Lappalaisesta. Pohjois-Lappiin matkaaville tämä tunturi on tullut tutuksi, sillä se näkyy Petsikkoon asti etelästä tullessa. Tenon varressa, Pahtavaaran levähdyspaikalta otetut kuvat Rastigaisasta löytynevät useimpien lähistöllä matkailleiden kameroista. Levajokisuun näköala lienee koko Tenojokilaakson komein. Ei ihme että 1800-luvun puolivälissä Tenolle matkanneet englantilaiset kalamiehet leiriytyivät tuon näkymän ääreen.

Rastigaisa Pahtavaaran levähdyspaikalta katsottuna

Valmistautuminen tulevaan koitokseen aloitettiin saman tien. Vaelluskertomukset ja -blogit luettiin tarkoin, jotta saisimme jonkinlaisen kuvan tulevista haasteista. Viimeisimmät vinkit saimme juuri ennen vaellusta Palton Otolta, joka oli ollut vuosikymmeniä sitten oppaana tunturille matkaavalle ryhmälle. Oton opastama ryhmä matkasi ylös talvella suksivälinein.

Tunturivierailu osui koko Lappia pinnanneelle helleviikolle. Lähdimme matkaan aamuvarhaisella ja olimme Levajokisuussa, merkityn polun alkupäässä tiistaiaamuna puoli viideltä. Rastigaisa (1066m) näyttää kauas siloposkiselta tunturilta. Mitä lähemmäksi pääsimme itse tunturia, lisääntyi kivirakan osuus merkityllä polulla. Itse tunturi on kokonaan kaikenkokoista kiveä. Merkitty reitti nousee varsinaiselle tunturille sen länsinurkasta, mistä alkaa kahden kilometrin jyrkempi loppuosuus, joka on käytännössä kokonaan rakkaa. Polun reittimerkit loppuvat viimeisen jyrkän huipun alle. Lähdimme nousemaan huipulle etelälounaasta, missä teimme virheen. Kookasta kivirakkaa kiiveten jouduimme lopulta umpikujaan juuri terävimmän huipun alle. Merkityn reitin loputtua meidän olisi pitänyt nousta pohjoisluoteesta viimeiset metrit joka olisi ollut helpommin kiivettävissä. Matka oli myös pidempi mitä monissa kertomuksissa kerrottiin. Yksi suunta reittimerkkejä tarkkaan seuraten oli 17,5 km, joten päivän kokonaismatkaksi tuli melko tarkasti 35km. Lämpimän sään vuoksi vettä kului reilusti. Reitin varrella on useita tankkauspaikkoja mutta varapullot ovat tarpeen varsinkin viimeisille kilometreille huippua lähestyttäessä.

Näkymät Rastigaisan rinteiltä ovat mahtavat. Geidnogaisan lähes pystysuorat seinämät herättivät ihastusta, samoin koko maiseman tila ja avaruus. Rastigaisan eteläpuolen lumilaikulle kiivenneet porot viettivät siellä koko päivän. Lumi tarjosi viilennyksen helteen uuvuttamille poroille. Muista eläimistä mainittakoon kiiruna, joka päästi kuvaajan lähelleen.

Kokemuksena Rastigaisalla käynti oli kaiken vaivan arvoinen. Varasimme retkeen koko pitkän päivän, mikä oli lämpimässä säässä järkevää. Helenan retkikeittiö taikoi päivän aikana kaksi kunnon ateriaa, millä jaksoimme pitkän reitin moitteetta. Mukava oli paluumatkalla tavata Altasta saapunut norjalaisseurue, joka oli matkalla ylängölle kuudeksi päiväksi. Kolmen sukupolven matkalaiset olivat maastoon ja olosuhteisiin tottuneita ja liikkeellä lukuisien valjakkokoiriensa kanssa.

Pohjoislappalaisten Joulupukki asuu kuulemma Rastigaisalla. Joulupukkiin emme törmänneet mutta porot näyttivät aivan Joulupukin poroilta. Rastigaisan ja Geidnogaisan välissä, järven rannalla pilkotti hirsinen maja. Olisikohan kuitenkin...