Japanilainen Matsuuran perhe on ollut Suomessa jo toista viikkoa ja päivät ovat kuluneet nopeasti. He kävivät eilen Järvenpäässä sijaitsevassa Ainolassa, Jean Sibeliuksen kodissa. Lahdessa Hiroyuki piti erityisen kovasti Launeen Perhepuiston kiipeilytelineistä ja liukumäistä.
Tänään vietimme yhdessä ikimuistoisen päivän Vesijärvellä. Jo venematka kalapaikalle kirvoitti ihastusta vieraissamme. Ahvenien jigaus oli jännittävää puuhaa ja pikku-Hiroyuki väsytti oman ahvenensa ihan itse! Jokainen Matsuuran perheenjäsen sai saalista. Yukiko sai reissun suurimman ahvenen. Hän osoittautui todella taitavaksi kalastajaksi. Retkiruoka valmistettiin ulkotulilla ja lautaset tyhjenivät ennätystahtiin. Reissulla saatuja ahvenia halstrattiin pihvien jälkeen. Maku tuntui olevan niissäkin kohdillaan. Mainittakoon että ahven on japaniksi suzuki. Lämpimin sää moniin viikkoihin kruunasi reissumme ja palasimme Messilän satamaan.auringon ruskettamin kasvoin.
Enonsaaren laiturissa oli näin komea alus
Hiroyuki pääsi ajohommiin
"Minkä nuorena oppii..."
Hiroyuki on todella innostunut kaloista
Yukiko nauttii kalastuksesta
ja saalista tulee
Hiroshin vapa taipuu
Hieno ahven hymyilyttää
Kunnon retkellä on kunnon eväät
Nuudelikeitto maistuu
Tuoreet ahvenet halsterissa
Paistetut ahvenet ovat Hiroyukin suurta herkkua
Jälkiruokakahvit ja lämpimät piirakat
"Tämä on täydellistä, arigato!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti