Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Lahtivajalla


Hirven metsästys päättyi vuodenvaihteessa. Viimeiset päivät olivat onnekkaita Lestijärven ja Halsuan  rajamailla metsästäneelle seurueelle. Vuoden viimeinen hirvi ammuttiin karjalankarhukoira Mustin haukusta. Pääsimme näkemään läheltä ensimmäistä kertaa hirven paloittelua. On hienoa huomata, että kallisarvoisen ruhon kaikki osat hyödynnettiin uskomattoman tarkasti. 

Tuomo etulavan kimpussa


Toivo näyttää kartalta paloitellun hirven viimeisiä reittejä


Vuodenvaihteen säät vaihtelivat laidasta laitaan Keski-Pohjanmaalla. Lestijärven jää oli jo lähes 20 senttistä ja pilkkijöitä näkyi jäällä onneaan koettamassa. Helena lainasi pilkkivavan raudun pilkinnässä kunnostautuneelta appiukoltaan ja avasi talven pilkkikautensa tavallista komeammilla kalastusvälineillä.

Pakkanen koristeli takkahuoneen ikkunaa


Luomuvapa


Aamuaurinko kajastaa lumisateen takaa


Jussinsaari


Talvi on lapinkoiran lempivuodenaika, tuumaa Totti

2 kommenttia:

  1. Heipä hei,

    Kiitos lämpimästä vieraanvaraisuudesta ja upeasta elokuvaesityksestä!
    terveisin Minna ja Saara

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Vieraanvaraisuus syntyy hyvistä ja mieluisista vieraista. Taisimme tartuttaa teihin elokuvan myötä vähän tuota Lapin kuumetta…

    VastaaPoista