Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

maanantai 1. joulukuuta 2025

Kalapäiväkirjojen kertomaa

Yksi parhaista päätöksistä omaa lohenkalastusta koskien on ollut kalapäiväkirjan pitäminen. Säännölliset merkinnät aloitin vuosituhannen vaihteen lohireissuilla ja aiemmiltakin vuosilta on joitakin merkintöjä, kiitos kalakavereiden muistiinpanojen. Kalapäiväkirjojen arvon huomaa nyt, kun lukee vanhoja kalapäiväkirjan merkintöjä. Ilman näitä muistiinpanoja moni lohi olisi jäänyt muistin syövereihin ja useiden kalojen pyyntitiedot olisivat sekoittuneet toisiinsa. 

Kalapäiväkirjassa kunkin saadun lohen merkinnöissä on useita kohtia. Ensin on lohen saantipaikka mahdollisimman tarkasti. Seuraavana on päivämäärä ja kellonaika sekä mukana olleet kalastajat. Säätila on määritelty sekin tarkasti. Lämpötilan ja pilvisyyden lisäksi tuuli suuntineen ja voimakkuuksineen on kirjattu ylös. Veden tiedoista korkeus, lämpötila, väri ja pyyntisyvyys on kirjattu, mikäli nuo tiedot ovat olleet saatavissa. Pyyntivälineet, siis vaappu, perho tai lusikka erityispiirteineen on myös mainittu. 

Itse kalastustapahtumaan liittyvät kommentit ja muistot on myös kirjattu muistiin. Nämä ovat juuri niitä, mistä kukin lohi on erityisesti jäänyt mieleen. Erityiset sattumukset ja odottamattomat tilanteet on myös kirjattu muistiin. 

Tässä Väinön kanssa v. 2019 saamamme 9,2 kilon lohen saaliskertomus: "Jännitysnäytelmä vailla vertaa. Kummipoika Väinö väsytteli ensi minuutit virkeää lohta, joka tarttui Norjankiven ja Niileksenkiven välimaastosta. Siimasotkujen selvittyä lohi kävi veneen vieressä kastelemassa Väinön. Riemukas koukkaus Vitosen kodan kohdalla. Vaappu syvällä lohen suussa. Kesän tärkein lohi!"


Vasemmalla vanhempi Kalamiehen tietokirjasarjan mukana tullut kalapäiväkirja, 
oikealla uudempi,  itse tehty kalapäiväkirja


Tässä yksi vanhemman päiväkirjan sivu


Omatekoisessa kalapäiväkirjassa on mukana myös kuvia


Saaliskirjauksia vuodelta 2020


Kalapäiväkirjan ottiviehetiedoista voi useiden vuosien aikajanalla tehdä myös johtopäätöksiä käytetyistä vieheistä. Seuraavassa viisi eniten lohia antanutta vaappua. 1. Papukaija: Erinomainen väri alkukesästä heinäkuun alkuviikoille. 2. Punahile: Varsinainen ottipeli, joka toimii loistavasti myös aurinkoisella säällä. 3. Kivikoski: Ensimmäinen varsinainen oma väri, josta tuli nopeasti todellinen luottopeli. 4. Ampiainen: Saalisvarma vaappu ja oma Ilarin kanssa saatu ennätyslohi tuli tällä värillä. 5. MM Onnela: Tämä väri toimii kesä-heinäkuun vaihteesta kalastuskauden loppuun saakka. Paras itse kehittämä väri, jolla on tullut kaikenkokoisia, mutta myös monia kookkaita lohia. Tällä värillä Mika ja Matti saivat v.2018 Onnelasta 24,5 kilon kojamon.