Viidenkymmenen vuoden takaa

 Arkistoista löytyi kaksi minun lapsuudenaikaista, 1970-luvun alkuvuosina otettua valokuvaa. Nämä molemmat on otettu Lestijärven rannalla ja näihin liittyy paljon muistoja. Ensimmäisessä kuvassa poseeraamme Heinon kanssa samassa veneessä. Ikäerostamme huolimatta olemme viihtyneet toistemme kanssa monilla yhteisillä reissuilla. Heinon kanssa olemme soutaneet yhdessä lohta Tenolla ja vieläpä varsin hyvällä menestyksellä. Noista reissuista voi lukea Hollolan Uistimen kotisivuilta klikkaamalla Wuosien Warrelta-alasivuille. Muitakin kalareissuja olemme tehneet yhdessä mm. Lestijoelle. Tänäkin syksynä olemme olleet yhteisellä kalareissulla, nimittäin pari viikkoa sitten laskimme yhdessä muikkuverkot pyyntiin Lestillä. 

Heino ja minä vähän nuorempina

Tähän toiseen kuvaan liittyy myös vahvoja muistoja. Olimme isäni Toivon kanssa uistelemassa kauniina kesäpäivänä, kun aiemmin saadun hauen jälkeen isän virveliin tarttui jotain erityistä. Jo väsytyksen alkumetreillä isä totesi, että "tämä ei tunnu nyt hauelta". Olettamus kävi pian toteen kun väsytyksen edetessä muutaman metrin päässä veneestä nousi mahtava selkäevä pintaan."Ahven!" Väsyttely päättyi onnellisesti ja pian haavissa teutaroi aivan käsittämättömän kokoinen ahven. Todellisen kyrmyniskan paino oli 1860 g ja pituus oli 50 cm! Ottivieheenkin muistan yhä. Se oli messingin värinen ohut Räsänen ja nimenomaan se suurempi malli. Tuon ahvenen jälkeen ei moista ole järvestä noussut ainakaan meidän voimin. Valokuvasta kalan valtava koko näkyy selvästi, samoin Lestijärven tuohon aikaan vielä kirkas vesi.

Komeat uistelukalat

Syysloman satoa

 Syyslomamme alkupäivinä ehdimme käydä Tennilässä ulkoilemassa Heinin sekä koirakaverusten kanssa. Tämä koiraviisikko nauttii toistensa seurasta ja on mukava seurata näiden eri-ikäisten koirien saumattomasti toimivaa kaveruutta. Koirien nauttiessa reippaasta liikunnasta, Heini ehti kerätä itselleen reilut pussilliset kanttarelleja ja suppilovahveroita.

Kielon marja loistaa syksyn värien keskellä

On välipalaherkkujen aika

Keskiviikkona ajelimme Pohjanmaalle sukuloimaan. Näille päiville osui taivaalle uskomattoman hieno näytelmä, kun illan hämärtyessä kuun eteen mudostui aaltoileva kumpukerrospilvi stratocumulus undulatus. Muutamassa minuutissa erikoinen luonnonilmiö katosi näkyvistä, mutta onneksi Helena ehti ikuistaa sen kamerallaan. Kyllä aina kannattaa tähyillä ympäristöään, myös taivasta.

Taivaan aaltoja

Perjantai-iltana laskimme Heinon kanssa muikkuverkot pyyntiin ja lauantaiaamuna Helenan kanssa nostimme ne toivorikkaina. Vesi oli selvästi vielä liian lämmintä, koska muikkuparvet olivat toisaalla. Saimme saaliiksi kymmenen kookasta muikkua, saman verran kiiskejä, pari pientä ahventa sekä pienen hauenluikun. Suuri hauki oli kiinni verkossa etuhampaistaan, mutta irtosi onnekseen aivan veneen vieressä. Se oli ehtinyt jyrsiä kolmea verkkoon tarttunutta muikkua ja joutui itsekin melkein saaliiksi. 

Muikkuverkot ovat pyynnin jälkeen putsattuina ja kuivumassa

Ruskan kanssa teimme pienen retken Lestijärven Niemellä. Kävimme Niemenlammen rannalla, joka on kalaisa, yli kilometrin pitkä lampi suuren niemen keskellä. Erikoisen tästä paikasta tekee se, että lammesta on selvä vesiyhteys, salmi, varsinaiseen Lestijärveen. Niemenlammessa on aikoinaan jopa nuotattu. 

Niemenlammen kapea salmi näkyy kuvan vasemmassa laidassa

Petrin paluu

Useampi vuosi on vierähtänyt siitä, kun kouvolalainen Petri kävi Uisteen verstaalla tekemässä ensimmäiset vaappunsa. Polte uudelle visiitille on hehkunut jo pitkään. Vihdoinkin löysimme kalentereistamme sopivan yhteisen päivän ja pääsimme aloittamaan jälleen vaappujen värkkäämisen. Monitaitoinen Petri oli käynyt sorvin ääressä ja toi mukanaan muutaman sorvatun vaappurungon. Sorvatut rungot kaipasivat vain hieman sivelyä hiekkapaperilla. Niinpä niistä alkoi syntymään vaappuja pikavauhtia, jäihän aikaa vievä veistoprosessi nyt tekemättä.  

Vaikka viime vaapuntekoreissusta on kulunut jo pitkä tovi, muistuivat monet työtavat nopeasti mieleen. Seuraavalla käyntikerralla Petri pääsee jo vaappujen maalaushommin.

Petrin sorvatut rungot näyttävät erityisen hyviltä

Ruska seuraa, kuinka lankauran sahaus onnistuu

Rautalankarungon taittelu vaatii keskittymistä

Oikeat otteen takaavat hyvän lopputuloksen

Lopuksi lanka liimataan lankauraan 

Veneilykausi on ohi. Tänään nostimme uskollisen palvelijamme vedestä ja vene pestiin sisältä ja ulkoa. Tiistaina vene pääsee lämpimään varastoon talviunille karhun tapaan. 

Veneellä ja meillä on kymmenes yhteinen kesä takana 

Ruskasta on tullut komea koira

Vaappupajalla

 Syksy etenee rivakasti ja verstaalla on rustattu vaappuja seuraavaa kesäkalastuskautta varten. Tornionjoella lohet tykästyivät menneenä kesänä muutamaan Hollolan Uistimen vaappuväriin, niinpä niitä on nyt tehty kalamiesten tuleville reissuille. Kupari Kivikoski ehti näyttää kyntensä Tenolla ennen kuin joki rauhoitettiin toistaiseksi kalastukselta. Kupari ja ruskea, Tenolla pitkin kesää toimivat värit koristavat tämänkin vaapun selkää. Perinteisestä Kivikoski-väristä tässä vaappuvariaatiossa ovat säilyneet oranssi kylki, hartian kultareunus ja vatsan hopeahileet.

Kupari Kivikoski

Halsualla asuvat Vili ja Venla ovat taitavia kalastajia. Sisarukset tuntuvat saavan aina kalaa kun tarttuvat vapoihinsa. Syyslomalla he saavat toivomansa nimikkovaaput, jotka tulevat tuottamaan päänvaivaa ainakin Lestijärven hauille.

Venlan toivoma ahvenväri

Vilin erikoisväri erottuu jo kaukaa

Teno 2026 -elokuva on valmistunut. Tähänkin elokuvaan on taltioitu meidän ennen näkemättömiä kohteita, mikä on ollut vuodesta 2009 alkaneen taltiointiprojektin yksi tavotteista. Elokuvassa kuullaan reissukertomuksia, nähdään lukuisia kalojen väsytyksiä ja ihaillaan tunturiylänköjen kauneutta. Ja kaikki tämä vielä mukavien ystävien kera. Varsinaisen elokuvan jälkeen on vielä kymmenminuuttinen extra, jossa perhoguru Hans van Klinken sitoo oman nimikkoperhonsa kuuluisan Klinkhamerin. Elokuvan ensi-ilta on la 28.11., jonka jälkeen monien tuttaviemme kannattaa käydä postilaatikoillaan.

Keskikesän Kaavaa

Hans van Klinken

   

Vedet viilenevät

 Eilen kävimme kalareissulla Vesijärvellä Michaelin ja Kimmon kanssa. Michael on naapurikadullamme asuva etevä kokki ja oli nyt jigaamassa ensi kertaa elämässään. Ajoimme aamupäivällä suoraan Komonselälle, mistä on viime aikoina kuulunut hyviä saalisuutisia. Kohde oli hyvin valittu, sillä lokkiparvi oli täydessä syöntipuuhassa Siikaniemen pohjoispuolella. Ankkuroimme veneen ja Michael nappasi saman tien päivän ensimmäisen ahvenen. Pieniä ahvenia tuli tämän tästä ja mukaan eksyi myös muutama filekokoinen raitapaita. 

 Lounastauolle ajelimme Enonsaaren satamaan ja murkinoituamme kävimme tutulla kuhapaikalla, tavoitteenamme saada ahvenien lisäksi myös kuhaa ruokapöytään. Kuhat olivat hyvällä syönnillä, mutta suurimmaksi veneeseen asti päässeistä jäi 47,5 senttinen, siis kaksi ja puoli senttiä vaille Enonselän alamitan. T ätä isompi, reilusti mitantäyttävä kuha oli jo lähes haavissa, kun se irtosi koukusta meidän ihaillessa sen vaurasta kokoa. 

Kuhan sijaan saimme mukaamme pienen hauen, joka oli juuri sopivan kokoinen kahden hengen ruokakalaksi. Kimmo sai päivän erikoisimmat saaliit, kun hän sai kaksi pientä lahnaa jigaamalla! Kuka muu pystyy moiseen? Yksikin lahna jigaamalla on jo melkein lottovoittoon verrattava yllätys.

Michael osoittautui heti oivaksi kalamieheksi

Lounastauko Enonsaaren tulipaikalla

Retkieväitä

Kimmo tuntee Messilän lähivesien kalapaikat

Tämä, lähes mitallinen kuha jatkaa yhä uintiaan

Nämä kalat pääsivät ruokatarpeiksi

Nimikkovaappu

 Menneellä viikolla Savossa vietettiin juhlia eläkkeelle siirtymisen johdosta. Anssi Hattunen teki pitkän ja komean työuran rekkakuskina. Anssin ystävä Jari tilasi hänelle lahjaksi hieman tavanomaisesta poikkeavat vaaput. Nämä vaaput on maalattu Anssin ajaman rekan väreihin firman logoa myöten. Mitäköhän kalat tuumaavat näistä erikoisväreistä? Luulenpa, että nämä vaaput ovat ensimmäiset laatuaan. 

Anssin "Kaukokiito"- vaaput

Nuorekas, tuore eläkeläinen

Ruska on alkanut valmistautumaan jo ensi kesän patikointireissuja varten. Aikuistunut koira saa ensi kesänä kantaa omat eväänsä repussaan. Metsälenkillä selkään laitettu ja hyvin istuva reppu unohtui saman tien ja ympäristön tutkiminen oli reppua tärkeämpää. Tervetuloa ensi kesä uusine reissuineen.

Ruskan ryhti ei katoa reppuselkäisenäkään

Usva, Halla ja Ruska Kintterönlammin taukopaikalla

Naapurikatujen koirakaverukset ovat riemuinneet jälleen yhdessä. Lähiseudun koirametsät ja -pellot ovat olleet tälle koiraviisikolle tarpeen. On mukava nähdä, että lauma, jossa on kolme urosta ja kaksi narttua, tulevat niin hyvin toimeen toistensa kanssa. Nämä koirat ovat olleet yhdessä aina pentuajoista lähtien. Hukka vanhimpana koirana on nähnyt muiden koirien kasvavan osaksi laumaa.

Ruska ja Hurri kirmaavat turkit hulmuten

Henna tarjoili koirille väliherkut 

Taimenen kutupuroilla

 Porvoonjoen latvavedet sijaitsevat aivan asuinpaikkamme lähimaastoissa. Olin muutama vuosi sitten seuraamassa taimenenpoikasten istutusta kunnostettuun puroon Okeroisissa. Viime aikoina nämä Porvoonjoen latvavedet ovat nousseen otsikoihin lähistölle suunniteltavien kierrätyskeskuksen ja maankaatopaikan vuoksi. Noiden kaltaiset  hankkeet vaativat hyvää ennakkosuunnittelua, jotta niiden valumavedet eivät päätyisi lähellä sijaitseviin puroihin. Näistä puroista on löytynyt taimenia, jotka ovat saaneet alkunsa puroissa tapahtuneista kuduista. 

Porvoonjoen ja sen latvapurojen vesi muistuttaa kuuluisan Longinojan vettä. Pääkaupunkimme alueella virtaava Longinoja on hämmästyttävän hyvä taimenten kutupuro, joka sekin kärsii ajoittain ihmisten huolimattomuudesta valumavesien suhteen. Toivottavasti nämä Porvoonjoen latvat säilyvät kutukelpoisina jatkossakin.

Koivusillanjoen soraikkoja, jotka ovat taimenten mieleen

Vesi on sameahkoa sateiden jälkeen

Tähän Okeroisten Myllykosken soraikkoon istutettiin 

muutama vuosi sitten vaaksan mittaisia taimenia 

Hyllyjen kätköistä löytyi lähes uudenveroinen, mielenkiintoinen kela. Tämä kookas japanilainen haspeli on omimmillaan esimerkiksi Tenovuonon taimenenpyynnissä. Täytyypä ottaa se käyttöön ensi kesänä.

Yamato Taiyo 600

Uusi sähköfatbike on osoittautunut ykkösluokan hankinnaksi. Matka taittuu mäkisessäkin maastossa suu muikeassa hymyssä. Salpausselän hiihtoreitit ovat mitä mukavinta ajelumaastoa ja reiteissä riittää valinnanvaraa yltä kyllin. Viikko sitten kävin näyttämässä pyörää Lahden Hiihtostadionilla hiihtävälle Siiri Rantaselle - tai siis hänen patsaalleen.

 

Joimme Siirin kanssa vesihörpyt