Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Uusia vaapuntekijöitä

 Kimmon vaapuntekokurssia oli suunniteltu pitkään. Koronan ketale sotki suunnitelmamme viime keväänä ja nyt vihdoinkin saimme kalentereistamme yhteistä tilaa vaapuntekoon. Kimmo on kalastellut ikänsä Vaasan saaristossa ja oli korkea aika tehdä ensimmäiset omat vieheet noille vesille. Idea omista vieheistä on kypsynyt jo pitkään ja Kimmo on rakentanut kotiinsa kunnon verstaan. Kynäruiskun käyttöäkin hän on ehtinyt opiskella kurssilla asti. 

Perjantai-iltana veistimme rinnatusten kaksi runkoa, lyhyemmän ja pidemmän. Kimmo osoittautui taitavaksi rautalankarunkojen tekijäksi heti ensimmäisellä kerralla. Lauantaina pääsimme maalaamaan aihiot. Kimmon maalauskurssi ei ollut mennyt hukkaan, sillä kynäruisku suihkautteli ensiluokkaista jälkeä. Ahvenjäljitelmän maalaaminen opetti häivytystä ja sapluunoiden käyttöä. "Suomutusautomaatti" takaa suorat suomurivit jotka hivelevät tarkempaakin silmää. Lounastauon, siis poronkäristyksen valmistamisen sekä syömisen jälkeen, vaaput saivat uintilevyt ja silmät. Tänään sunnuntaina olikin juhlapäivä kun vaaput koukutettiin ja ne pääsivät uimakouluun. Kalojen on selvästikin oltava vast`edes varuillaan näiden vaappujen varalta. 


Aihio alkaa pyöristyä Kimmon käsissä


Vaapun muoto hahmottuu vähitellen


Rautalankarunko syntyi helposti


"Suomutusautomaatti" käytössä


Uintilevyn uran sahaus vaatii huolellisuutta


Uintilevy liimataan probionaatilla


Silmien pupillit antavat vaapulle persoonallisen ilmeen


Koukut ja renkaat kiinnittyvät vaivattomasti koukutuspihdellä


Kimmo ihailee vaappunsa uintia


"Tämä puna-valkoinen väri on jäljitelmä isoisäni viehepakin vieheestä"


Kimmon taidonnäytteet


Me kävimme aamulla Vesijärvellä, Siikaniemessä. Sumuinen sää verhosi pilkkijät syleilyynsä. Kaloja tuli harvakseltaan ja jäälle kertynyt vesi sekä sohjo testasivat jalkineiden kosteuden kestoa. Onneksi meillä oli jälleen kahvitulet ja reilut eväät. 


Kata loikoili ahkiossa lämpimällä porontaljalla


Mr. Newman keskittyy ja ahven hairahtuu


Kaverukset Anna-Liisa ja Kata 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti