Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Loppuhuipennus


Mika ja Matti ovat aitoja kalamiehiä. Eri vuodenaikojen mukaan heidän kohdekaloinaan ovat niin ahvenet kuin siiat sekä kuhat ja lohet. Lohensoutu on molempien sydäntä lähellä. Namsenin ja Tenon reissut kuuluvat heidän jokakesäisiin suunnitelmiin. Me olemme tutustuneet näihin hienoihin herrasmiehiin Hollolan Uistimen verstaalla muutama vuosi sitten vaappukurssin merkeissä.

Tämän kesän reissu Tenolle suuntautui viimeiselle turistien kalastusviikolle. Ajoitus näytti muutamaa päivää ennen lähtöä osuvan hyvään hetkeen, sillä yli kolmen viikon helteiden jälkeen sää muuttui olennaisesti. Reippaat sateet pyyhkivät yli pohjoisen Suomen ja sää viileni huomattavasti. Tulisiko tästä kesän paras lohiviikko? Vesi oli lähtenyt voimakkaaseen nousuun. Nyt näytti todella hyvältä.

Maanantaina miehet suunnistivat Tenovuonolle taimenen pyyntiin. Retkestä tulikin onnistunut, sillä taimenet olivat perin ihastuneita tarjottuihin pyytöihin. Valkoinen jigi tuntui kiinnostavan niitä erityisesti.


Tenovuonon taimenet


Tiistaina Matti ja Mika aloittivat lohenpyynnin Aittisuvannossa, joka on miehille tuttu jo vuosien takaa. Matti on kalastanut näillä vesillä vuodesta 1984 ja Mikakin tämän vuosituhannen alusta. Mikan vaappukurssit eivät ole menneet hukkaan, sillä reissun ensimmäinen titti nappasi Mikan tekemään vaappuun. Yön nukuttuaan miehet saivat kaksi kirkasta tittiä Tullimiehellä Kortsamista. Torstaina tittiralli jatkui samanlaisena ja kaksi tittiä nappasi tuohon samaan Tullimieheen. Mika kysyi jo keskiviikkona värivinkkiä vaapulle, mutta vinkki ehti perille vasta torstaiksi. Kupariselkäinen oliivikylki jossa kultaiset suomut ja punaiset raidat. Olin tehnyt sellaisen Mikalle aiemmin, joten sellainen löytyisi miehen pakista.


Reissun ensimmäinen titti nappasi tähän Mikan tekemään vaappuun


Tullimies on varma pelti Tenolla


Perjantaina, turistien viimeisenä kalastuspäivänä aamu valkeni pilvipoutaisissa merkeissä. Vesi oli jo hieman asettunut voimakkaan nousun jälkeen. Suunnitelmissa oli soutaa viimeisenä päivänä Onnelan suvannossa, mikä oli jäänyt tällä reissulla tekemättä. Koska joella oli tilaa, aloittivat miehet soudun Vallen rannan lähettyviltä ja pian vapa notkahteli titin tarttumisen merkiksi. Veneeseen saadun titin leuassa oli tuo torstaina tekstiviestitse vinkattu kupariselkäinen hollolalainen vaappu.

Onnelan suvantoon päästyään miehet soutelivat normireittiä ja huomasivat titin hyppäävän sivummalla. Matti souti paikan yläpuolelle ja samassa titti oli kiinni Tullimiehessä, alkuviikon ottipellissä. Virkeä pikkulohi haavittiin veneeseen ja vene ajettiin ylävirtaan. "Nyt kokeillaan sama paikka vielä kerran", kuului soutumiehen suusta. Uusi yritys toistettiin ja toivottu tapahtui. Räikkä aloitti nyt kiivaamman soiton. "Suurempi on, ei olla enää titin pyytäjiä" pääsi vapamieheltä Mikalta kun kala kävi pinnassa. Hetken väsytyksen jälkeen lohi koukattiin veneeseen. Viiden ja puolen kilon lohijalan suusta irrotettiin sama kupariselkäinen vaappu.


Lohijalka, kojamo tämäkin

Verestyksen jälkeen miehet ajoivat Onnelan lähtöpaikalle. Soutuvuoroa piti odottaa hetki, sillä yksi venekunta teki juuri lähtöä suvannolle. Odotuksen jälkeen Mika siirtyi airoihin ja Matti vapamieheksi. Tarkalla soudulla vieheet laskettiin samaan ottipaikkaan, mikä jäi edelliseltä veneeltä soutamatta ja mahdoton tapahtui. Räikkä aloitti pitkän huudon ja lohi osoittautui suuremmaksi, mitä kumpikaan on koskaan aiemmin saanut pyydettyä. Väsytys kesti yli 20 minuuttia ja Matti koukkasi väsyttämänsä kojamon taidokkaasti Norjan rannan tuntumassa. Miesten uusi ennätyskala oli poikkeuksellisen komea. Tuttu kupariselkäinen ottivaappu koristi tämän värikkään lohen leukakoukkua. Kunnon koukkuleuan pituus oli 121 cm ja herrojen majoitusmestarin, Helanderin Jounin puntarin neula heilahti tasan 18 kiloon.  


Tuore 18 -kiloinen kauniine väreineen


 Upea lohi Mikan sylissä

Miesten lohiviikko oli saanut uskomattoman käänteen. Tittien jälkeen kellarissa pötkötti lohijalka ja kunnon kojamo, se unelma jonka perässä on soudettu vuosikaudet. Vallella syödyn lounaan jälkeen miehet painuivat päiväunille Jounin Rojaliin. Herättyään he totesivat että soutuaikaa on vielä kolmisen tuntia, joten kannattaisikohan tuonne joelle vielä mennä. Jonkin etiäisen ehdottamana miehet suuntasivat vermeineen veneelle jonka nokka käännettiin heti alavirtaan. "Onnelaan, se ottipaikka kokeillaan vielä."

Sää oli muuttunut. Aurinko porotteli kirkkaasti ja keli oli aivan muuta kuin aamulla, jolloin lohet tuntuivat olleen aktiivisia. Miehet soutivat suvannon kahdesti. Toisella laskulla tutun ottipaikan kohdilla näkyi pintakäynti. Pilviä alkoi kerääntyä taivaalle ja sää osoitti muuttumisen merkkejä. Kolmannelle laskulle Matti siirtyi airoihin. Kello näytti soutuajan hupenevan vääjäämättömästi ja miehet laskivat kesän viimeistä laskua. Samassa aamun ottipaikassa vapa notkahti ankarasti. Siimaa alkoi juosta kelalta määrätietoista vauhtia. "Jopa on lohella voimaa", Mika totesi vapaa pidellessään. Onnelan isäntä aloitti laajan reviirinsä esittelyn ja ajatteli väsyttää kalamiehet ensitöikseen. Toiselle puolelle jokea päästyään se hyppäsi kokonaan ilmaan kuin esitelläkseen itsensä. Välillä lohi juroi pitkiä aikoja ja sitten liikahti vain hivenen. Kalamiehet rantautuivat välillä ja ajattelivat koukata lohen rantaan mutta lohi oli eri mieltä. Miehet hyppäsivät veneeseen ja jättivät ylimääräiset tavaransa rannalle. Nyt tarvittiin veneessä kaikki tila lohen ylös saamiseksi. Lohen itseluottamus oli pohjaton, mikä koitui lopulta sen kohtaloksi. Reilun neljänkymmenen minuutin köydenvedon jälkeen se päästi veneen koukunkantaman etäisyydelle ja Matti koukkasi Onnelan isännän metrin syvyydeltä veneen laitaa vasten. Valtava lohi kammettiin lopulta laitojen sisäpuolelle ja kalapappi luki koukkuleualle viimeisen aamenen. 


Se on suuri


Matin unelma on veneessä


Teno on suurlohien joki


Epäuskoiset ilmeet kohtasivat veneessä. Suureksi oletettu lohi oli läheltä nähtynä vieläkin suurempi. Päivän ottivaappu oli takakoukustaan kojamon suupielessä. Kello oli lähes seitsemän ja reissu oli saanut uskomattoman päätöksen. Punnituksessa kalan paino sitten realisoitui. Puntari venähti 24,5 kiloon ja pituutta kojamolle oli kertynyt 136cm, puoli senttiä enemmän kuin Aittisuvannosta alkuviikosta nousseelle suurlohelle, joka oli ihailtavana Lapin Kansan sivuilla.


24,5kg & 136cm


Mikan ja Matin perjantaipäivä


Onnelliset kalamiehet olivat saaneet Tenolta varmasti enemmän, kuin olivat koskaan edes uneksineet. On helppoa olla onnellinen heidän kanssaan, sillä hyvien ystävien kalaonni on aina onnellinen asia myös meille muille. 




maanantai 6. elokuuta 2018

Viimeisiä tunnelmia


Jokainen kesä loppuu aikanaan ja syksyn askareet alkavat. Ari kävi soutamassa vielä yhden luvan verran ja nautiskeli hienosta aamumaisemasta sekä yön ei-niin-viileästä pehmeydestä.


Aamutunnelma


Helena kävi Anittan kanssa vielä katsastamassa Ifjordin ylängön maisemia pienellä iltapäiväkahvikävelyllä. Nuo maisemat tekivät tänä kesänä erityisesti Helenaan suuren vaikutuksen. Kun illalla täällä etelässä sulkee silmänsä, niin voi katsella luomien takaa niitä maisemia ja sillä keinoin rauhoittua nukkumaan entistä paremmin. Suurkiitos Anittalle hienosta retkestä!


 Ani valokuvaamassa


 Paras päiväkahvimaisema


Ifjordin riekko tai kiiruna yritti piiloutua


Kotimatkalla yövyimme Lestijärvellä. Katiskojen kokemisreissulla saimme harvinaisen saaliin. Ahventen ja särkien joukkoon oli kömpinyt suuri rapu, joka oli syönyt yhdestä särjestä puolet. Vapautimme ravun ja ihmettelimme sen hyvää uimataitoa kun saksiniekka katosi taas järven uumeniin.


Tämä Lestin rapu oli jättikokoa


Halsualla, Hautahiekan kennelissä on ollut tänä kesänä vipinää. Yhdeksän villiä karhukoiran pentua ovat pitäneet niin emän kuin talonväen kiireisenä. Nyt pennut ovat jo luovutusiässä ja osa pennuista on jo noudettu uusiin koteihinsa. Näistä pennuista on sukupuunsa perusteella odotettavissa melkoisia hirvikoiria. Kaksi pentua etsii vielä kotia...


Tämä tumma urospentu viihtyi Helenan sylissä


                                                        Tästä säihkysilmästä kuullaan vielä





Lähdön aikaan pilvet Tenon yllä näyttivät parastaan


maanantai 30. heinäkuuta 2018

Ystävien seurassa


Viikko hurahti jälleen ennätysvauhtia, olihan se täynnä mitä mukavimpia päiviä. Tuskin olimme kotiutuneet Rastigaisan reissulta kun Helena lähti Marian kanssa Ifjordin ylängölle. Tytöt patikoivat uusille järville, siis kohti uusia seikkailuja. Huikaisevien maisemien lisäksi kalanaisten verkkokalvoille jäivät Marian tartuttaman isomustaimenen hypyt ja harmittava karkaaminen. 





Suomen Kalakirjaston perustaja Ari Savikko poikkesi Johkamiellissä työkiireittensä ohessa. Ari oli Tenolla jokavuotisella lohenpoikasten laskentareissulla. Tällä kertaa hänellä oli mukanaan ruotsalainen kalastusopas ja -kirjailija Pelle Klippinge. Pelle on kirjoittanut lukuisia kirjoja perhokalastuksesta ja on kiertänyt vavan kanssa maailman eri kolkilla perhokalastuskurssien vetäjänä. Kotijokensa Emån hän tuntee kuin omat taskunsa. Helena sekä Tenon rantaan tulleet Ansku ja Mikko saivat nauttia Pellen mukavasta seurasta ja perhokalastusopeista niin Kuoppilas- kuin Utsjoella. Kannattaa poiketa Pellen kotisivuilla kurkkaamassa minkälaisesta miehestä on kyse.


Ari Savikko kertoo kartan kalavesistä


Ansku sai oppia kädestä pitäen


Pelle kertoo parhaat vinkit ja Mikko tallentaa kaiken visusti muistiin


Kuoppilasjoen Isokoskelo perhepotretissa


Pelle, kalastava herrasmies viimeisen päälle


Seppo saapui Utsjoelle juuri puusavotan keskelle. Onneksi rankakasa paloiteltiin ennätysajassa ja pääsimme suunnitellusti joelle lohenpyynnin merkeissä. Onneakin oli tällä kertaa mukana, sillä saimme ensimmäisellä luvalla vikkelän titin. Sepon valitsemaan vaappuun napannut pikkulohi nautittiin myöhemmin suurella ruokahalulla. Toisella kalastusluvallamme tarttui Vitoslompolossa Tullimieheen räväkkä lohi, joka ei jäänyt pidempään ihailtavaksi. Helteisestä säästä huolimatta näimme useita lohien pintakäyntejä. 


Tämän vaappuvärin ensimmäinen lohi


Juha soitteli Oulujärveltä mukavia uutisia. Jaakon kanssa tehty uistelureissu päättyi mahtitärppiin kun kymmenen kilon maagisen rajan rikkonut hauki nappasi tuttuakin tutumman vaapun teräviin hampaisiinsa. Miesten ennätyshauki painoi 10,350 kg ja oli lähes 120 cm pitkä. Onnea uusille kymppikerholaisille!


Jaakko ja Juha ennätyskalansa kanssa


Tenon rannoilla on viime päivät ihmetelty joka paikassa näkyviä punajalkaisia hyönteisiä. Savikon Ari tiesi ne tanhukärpäsiksi, jotka ovat juuri kuoriutuneet. Mainittakoon että alkukesästä tunnistamatta jäänyt erikoinen perhonen on saanut lajitunnistuksen. Kevon tutkimusasemalta kerrottiin lajin olevan Valkotäpläkoisa.


Tanhukärpänen


Nuoraskarilla on poroja päivittäin. Jokilaakson tuulenvireet pitävät hyönteiset loitolla ja karikon hiekkapatjalla on mukava loikoilla. Juomavesikin on parin poronaskeleen päässä. Pihapiirissämme asustavan oravan touhuja on mukava seurata. Kovasti kesyyntynyt kurre poikkesi muutama päivä sitten mökkimme sisällä, eikä ollut asukkaista moksiskaan. 


Poro ja peilikuva


Tämä orava on tullut kovin tuttavalliseksi


Suunnistimme Sepon kanssa viikolla Fuglebergetille, Lintukalliolle. Lämmin meri-ilma helli kalastajia ja saaliiksemme saimme hyvän joukon maukkaita puna-ahvenia ja seitä. Samalla kalliolla tapasimme Lehtisen mieskaksikon, Sepon ja Tenskin. Tämä isä-poika duo reissaa joka kesä pitkin ja poikin Finnmarkia, maisemia ihaillen ja kalapaikoilla kalastaen. 


Upea sää Varangin rannalla


Tenski viihtyy Lintukallion maisemissa


Sepolla on komea lippis


Kaksi vuotta sitten Tenovuonon meriraja siirtyi alemmaksi. Perinteinen taimenen pyyntipaikka on nykyään maksullinen, mikä on rauhoittanut tuttua kalastuspaikkaa tuntuvasti. Normaalia jokilupaa halvempi Tanamunningenin kalastuslupa on hintansa väärti. Taimenia on alueella runsaasti, mistä syystä sitä voi pyytää aina syyskuun puoleenväliin asti. Tämä on merkittävää, sillä samalla kun lohenkalastusta on rajoitettu tuntuvasti, on taimenen kalastusaikaa lisätty. Me saimme kolmestaan hyvän taimenen kukin, sekä nousuveden tuomia kampeloita hyvän mokoman. Pilvettömältä taivaalta paistava aurinko paahtoi meitä koko päivän, mikä on ollut säätilana lähes koko kesän. Sepon ansioita on useita, rakennustaidoista aina kokkaus- ja leipomistaitoihin. Olemme porukalla maistelleet "Sepon keittön" tuotoksia, toinen toistaan parempia.


Seppo Tenovuonon jylhissä maisemissa


Helena kahlaa melko syvälle... ja nappaa taimenen perhovavalla


Taimenet kampelapedillä


Kaverukset 



sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Rastigaisa


Viime kesänä, kesälomamme loppumetreillä teimme päätöksen pyrkiä Rastigaisalle seuraavana kesänä. Rastigaisa on koko Finnmarkin ehdottomasti tunnetuin tunturi. Me suomalaiset tunnemme sen jo  Sakari Topeliuksen sadusta joka kertoo Sampo Lappalaisesta. Pohjois-Lappiin matkaaville tämä tunturi on tullut tutuksi, sillä se näkyy Petsikkoon asti etelästä tullessa. Tenon varressa, Pahtavaaran levähdyspaikalta otetut kuvat Rastigaisasta löytynevät useimpien lähistöllä matkailleiden kameroista. Levajokisuun näköala lienee koko Tenojokilaakson komein. Ei ihme että 1800-luvun puolivälissä Tenolle matkanneet englantilaiset kalamiehet leiriytyivät tuon näkymän ääreen. 


Rastigaisa Pahtavaaran levähdyspaikalta katsottuna


Valmistautuminen tulevaan koitokseen aloitettiin saman tien. Vaelluskertomukset ja -blogit luettiin tarkoin, jotta saisimme jonkinlaisen kuvan tulevista haasteista. Viimeisimmät vinkit saimme juuri ennen vaellusta Palton Otolta, joka oli ollut vuosikymmeniä sitten oppaana tunturille matkaavalle ryhmälle. Oton opastama ryhmä matkasi ylös talvella suksivälinein. 

Tunturivierailu osui koko Lappia pinnanneelle helleviikolle. Lähdimme matkaan aamuvarhaisella ja olimme Levajokisuussa, merkityn polun alkupäässä tiistaiaamuna puoli viideltä. Rastigaisa (1066m) näyttää kauas siloposkiselta tunturilta. Mitä lähemmäksi pääsimme itse tunturia, lisääntyi kivirakan osuus merkityllä polulla. Itse tunturi on kokonaan kaikenkokoista kiveä. Merkitty reitti nousee varsinaiselle tunturille sen länsinurkasta, mistä alkaa kahden kilometrin jyrkempi loppuosuus, joka on käytännössä kokonaan rakkaa. Polun reittimerkit loppuvat viimeisen jyrkän huipun alle. Lähdimme nousemaan huipulle etelälounaasta, missä teimme virheen. Kookasta kivirakkaa kiiveten jouduimme lopulta umpikujaan juuri terävimmän huipun alle. Merkityn reitin loputtua meidän olisi pitänyt nousta pohjoisluoteesta viimeiset metrit joka olisi ollut helpommin kiivettävissä. Matka oli myös pidempi mitä monissa kertomuksissa kerrottiin. Yksi suunta reittimerkkejä tarkkaan seuraten oli 17,5 km, joten päivän kokonaismatkaksi tuli melko tarkasti 35km. Lämpimän sään vuoksi vettä kului reilusti. Reitin varrella on useita tankkauspaikkoja mutta varapullot ovat tarpeen varsinkin viimeisille kilometreille huippua lähestyttäessä. 

Näkymät Rastigaisan rinteiltä ovat mahtavat. Geidnogaisan lähes pystysuorat seinämät herättivät ihastusta, samoin koko maiseman tila ja avaruus. Rastigaisan eteläpuolen lumilaikulle kiivenneet porot viettivät siellä koko päivän. Lumi tarjosi viilennyksen helteen uuvuttamille poroille. Muista eläimistä mainittakoon kiiruna, joka päästi kuvaajan lähelleen. 

Kokemuksena Rastigaisalla käynti oli kaiken vaivan arvoinen. Varasimme retkeen koko pitkän päivän, mikä oli lämpimässä säässä järkevää. Helenan retkikeittiö taikoi päivän aikana kaksi kunnon ateriaa, millä jaksoimme pitkän reitin moitteetta. Mukava oli paluumatkalla tavata Altasta saapunut norjalaisseurue, joka oli matkalla ylängölle kuudeksi päiväksi. Kolmen sukupolven matkalaiset olivat  maastoon ja olosuhteisiin tottuneita ja liikkeellä lukuisien valjakkokoiriensa kanssa. 

Pohjoislappalaisten Joulupukki asuu kuulemma Rastigaisalla. Joulupukkiin emme törmänneet mutta porot näyttivät aivan Joulupukin poroilta. Rastigaisan ja Geidnogaisan välissä, järven rannalla pilkotti hirsinen maja. Olisikohan kuitenkin...



Siellä se siintää


Rastigaisan juurella


Porot kiipeävät tunturin lumilaikulle


Lumi tuo viilennystä tokalle


Geidnogaisa, naapuritunturi


Lähes vuoristonäkymää


Viimeiset kaksi kilometriä...


Huippu pilkottaa


Viimeiset hikipisarat


Tuntureita silmänkantamattomiin


Tenon laaksoa


Rastigaisan kuruissa on vielä lunta


Keräkurmitsa, tunturin asukki


Pulmunen on puhdas kesälläkin



Kiiruna on kaunis lintu