Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Pilkkikausi on avattu


Viikko on vierähtänyt monenmoisissa tunnelmissa. Pilkkikausi on vihdoin saatu avattua. Vesijärvellä lunta on kertynyt jään päälle 25-30cm, mutta lumen alla on monin paikoin reilu kerros vettä joka hankaloittaa kulkemista. Tänään aamu oli todella kaunis. Pohjoistuulen puhaltaessa reilun kymmenen pakkasasteen kaverina, suuntasimme Kimmon kanssa Siikaniemen lähivesille, missä pääsisimme suojaan kirpeältä pakkasviimalta. Jäällä ollut vesi kasteli ahkioiden pohjat ja reilun pakkasen ansiosta ne jäätyivät saman tien. Ensimmäisellä pilkkireissullaan ollut lapinkoiratyttö Kata loikkasi pilkkipaikalle päästyämme ahkiossa olleen porontaljan lämpimään syleilyyn.


Pakkasaamun kauneutta Vesijärvellä


Ahkion luistossa oli toivomisen varaa


Porontaljan lämmössä on mukava nauttia auringosta  


Kimmo tarkkana


Aluksi syönti oli kovin varovaista, mutta vähitellen kalat aktivoituivat. Kaiulta oli helppo seurata kalojen aktiivisuutta eri pyytöjä käytettäessä. Kaikuluotain tuntuu jo aivan ehdottomalta apuvälineeltä pilkkireissuilla. Se tekee pilkkimisestä huomattavasti jännittävämpää ja esimerkiksi tänään olisi reissun suurin ahven jäänyt todennäköisesti saamatta ilman kaiun apua. Raikkaan pilkkireissun  kruunasivat kaksi kunnon ahventa, joista sai kunnon fileet illaksi. 


Siikaniemen kasvatti


Petun tilaamat pahkapuiset kissahyllyt saivat himmeät lakat pintaan ja pääsevät käyttöön pikapuolin. Luonnon omat muodot on näissä hyllyissä pyritty säilyttämään mahdollisimman autenttisina.


Näissä pahkoissa on paljon loimuja ja kuvioita



Ja sitten se viikon pilvisin päivä


Totti 
15.6.2004 - 16.1.2019



sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Ruotsin kielen opiskelu voi olla hauskaa



 En olisi vuosi sitten uskonut että lukisin innokkaasti ruotsinkielisiä kirjoja. Tavattuamme viime kesänä ruotsalaisen kalastusoppaan ja -kirjailijan Pelle Klippingen, jouduin hänen kalastuskirjojensa koukkuun. Ruotsinkielen taito tuntui palaavan mieleen kouluaikojen jälkeen ja lukeminen alkoi olla yllättävän sujuvaa. Kahdeksasta kalastuskirjasta viimeisenä oli vuorossa tuore, Em-joen meritaimeneen keskittyvä opus. Em-jokea ei suotta kutsuta "majesteetilliseksi" meritaimenjoeksi. Sen meritaimenkanta on maailmanlaajuisestikin mitattuna kooltaan poikkeuksellisen suurta. Suurin perholla pyydetty meritaimen on vuodelta 1993 ja se painoi 15,3 kg! Yli kymmenkiloisia saadaan säännöllisesti ja kirjan kirjoittaneen Pelle Klippingen suurin on painanut 12,8 kg. 


Pelle Klippingen tuore tietopaketti Em-joesta


Kirjoittajan suurin, 12,8 kg meritaimen


Hyvä taimenkanta on tulosta pitkäaikaisesta työstä vaelluskalojen elin- ja kutuolosuhteiden hyväksi. Suurimman korren tähän kekoon on kantanut jo edesmennyt Gustaf Ulfsparre, joka yhtenä joen rantojen maanomistajana ja innokkaana kalamiehenä omisti elämänsä tämän hienon joen kalakantojen hyväksi. Sittemmin tätä arvokasta työtä jatkoi hänen poikansa Göran, hänkin elämänsä loppuun asti. Joella on tehty mittavia kunnostustoimia. Sen pohjasta on poistettu teollisuuden jälkeensä jättämiä jätteitä ja kalojen nousuesteitä, mm. patoja on poistettu ja tarvittavia kalaportaita on rakennettu. Nykyään joen puolestapuhujana on kalamiesten lisäksi Gustaf Ulfsparren nimeä kantava säätiö


Gustaf Ulfsparre

Em-joki oli jo 1600-luvulla tunnettu suurista taimenistaan ja lohistaan. Britit löysivät joen 1900-luvun alkupuolella ja toivat mukanaan perhokalastusvälineet, joista tuli pian suosituimmat kalastusvälineet Em-joen lohensukuisten pyyntiin. Kirjassa on mainio kertomus eräästä Em-joelle matkustaneesta englantilaisesta perhokalastajasta, joka painoa säästääkseen pukeutui lentokoneeseen perhokalastusvermein kahluuhousuja myöten. 


Perhokeloja vuosien takaa


Em-joesta muodostui nopeasti kansainvälinen ja arvostettu kalastuspaikka. Paikallinen väestö seurasi innolla suurten taimenien kalastusta rannalla retkeillen, samalla jännittäviä väsytyksiä seuraten. Kun kalastajina saattoi nähdä sen ajan kuuluisuuksia aina kuninkaallisista lähtien, tuli kalastuksen seuraamisesta mielenkiintoista kansanhuvia. 


Em-joen kuuluisia perhoja sidontaohjeineen


Pelle Klippingen kirja on täynnä mielenkiintoista historiaa ja tietoa. Em-joen saalistilastot ovat mielenkiintoista luettavaa, samoin jo varhain kirjatut ottipaikat ja parhaat perhot. Kalastuspoolit on kuvattu kirjassa poikkeuksellisen tarkasti ja tärkeimmät poolit kahteen kertaan, sillä näiden kalastusohjeet annetaan joen molemmilta rannoilta tapahtuvaa kalastusta silmälläpitäen. 


Poolit on kuvattu esimerkillisesti


Em-joen tulevaisuus näyttää yhä hyvältä. Kuitenkin sen taimenkantaa varjostaa samat varjot kuin vaelluskaloja muualla Skandinaviassa. Ilmastonmuutos, vesien happamoituminen, lämpeneminen ja likaantuminen sekä jokisuiston lähialueen verkkokalastus horjuttavat tämän ainutlaatuisen meritaimenjoen elinolosuhteita. Em-joen meritaimenkannan maltillinen verotus on pitänyt sen vielä vahvana. 


Em-joen maisema, kuin postikortista


Pelle Klippingen kotisivulle, josta voi vaikkapa ostaa tämänkin kirjan, pääsee tästä linkistä.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Uusi vuosi, uusia kujeita



Parin viikon reissu pohjoiseen on takana. Paluumatka muodostui kolmipäiväiseksi sukulaisten ja ystävien tapaamisen ansiosta. Matkalla Lestijärveltä Halsualle näimme viisi metsäpeuraa, jotka seisoivat keskellä tietä. Historiasta tiedämme että metsäpeura on ollut maamme tärkeimpiä saaliseläimiä koko Suomessa kivikaudelta aina 1800-luvulle saakka, myös Lapissa. Suomenselän nykyinen metsäpeurakanta, noin 1000 yksilöä, on peräisin siirtoistutuksista. Vuosien 1979 ja -80 aikana tuotujen kymmenen metsäpeuran kanta on satakertaistunut neljässäkymmenessä vuodessa. 


Verstaalla on nakerrettu hiljalleen uusia vermeitä. Uudet jättivaaput pääsevät ensi kesänä tositoimiin Jäämerelle, missä niillä houkutellaan erityisesti ruijanpallaksia. Väri- ja kokotoiveiden lisäksi vaapuilta edellytetään melkoista kestävyyttä, sillä saaliskalat voivat painaa kymmeniä kiloja - jopa satoja. Katsotaan mitä verstaalla keksitään.


Lohivaappu näyttää pieneltä pallasvaapun rinnalla


Toisenlaisia nikkarointeja on tulossa myös sisätiloihin. Suuresta pahkasta voi värkkäillä vaikka muodokkaita hyllyjä.


Aihioita nämäkin


Taitava Hanna oli piparkakkutalon sijasta tehnyt jouluksi lakutalon. Tyylikäs lakuhirsitalo on kaiken lisäksi erittäin makoisa. Kiitos!


Hannan lakuhirsitalo


Ensi kesänä aiomme käydä uudelleen Rastigaisalla. Kuumeen ylläpitämiseksi kävimme ottamassa siitä vielä kuvan Pahtavaaran levähdyspaikalta käsin. 


 Rastigaisan lumista lumoa