Minnan kuksakerho

 Jyväskyläläinen Minna on ystävämme jo vuosien takaa. Alkusyksystä tuli puheeksi että itse tehty kuksa olisi aika kova juttu, varsinkin kun ulkoileva Minna pitää nuotiolla keitetyistä nokipannukahveista. Saman tien kävimme verstaalla valitsemassa sopivan puun, koivupahkan, josta kuksa etsittäisiin päivänvaloon. Seuraavaksi kaivoimme kalenterimme esille ja sovimme päivän jolloin Minna aloittaa kuksansa tekemisen. 

Eilen aamupäivällä Minna saapui Riihelään, mukanaan kolmen hengen täydelliset ateriat jälkiruokineen ja aamulla paistettuine sämpylöineen sekä porkkanakakkuineen. Saman tien suuntasimme verstaalle kuksaa tekemään ja nälkää hankkimaan. Suuren pahkan poskesta otettuun palaan piirrettiin kuksan ääriviivat ja sitten alkoi saha soimaan. Minna sahasi elämänsä ensimmäistä kertaa moottorisahalla ja tutustuminen uusiin työkaluihin alkoi tanssin lailla.

Ylimääräistä puuta poistettiin moottorisahan jälkeen poralla, taltalla, kourutaltalla, Raspi-Roopella eli sähköviilalla ja porakoneeseen liitetyllä hiontalaikalla. Vähitellen puuta oli poistettu niin paljon, että kädessä oli jo puolivalmis kuksa. Kupin sisäosa on jo käytännössä valmis. Ensi kerralla, marraskuussa,  ulkopuolen hionta jatkuu ja kuksa viimeistellään ja ehkä koristellaankin. Minna osoittautui käsistään käteväksi, mitään pelkäämättömäksi nikkariksi, joka suorastaan ihastui hänelle uusiin työkaluihin. 

Mallipiirustukset pahkassa

Kupin aloitus poraa käyttäen

Kourutaltalla syntyy kupin oikea muoto

Kupin hiontaa siihen tarkoitetulla hiontalaikalla

Minna ja lempityökalu

Onnellinen nikkari

Tänään näin hienon tapahtuman taivaalla. Puolen päivän jälkeen noin kuudenkymmenen kurjen äänekäs parvi kiersi Riihelän yllä. Spiraalia myötäpäivään lentäen ne hyödynsivät korkeapaineen nousuvirtoja. Kun reilun viiden minuutin kuluttua haluttu korkeus oli saavutettu, ne siirtyivät auramuodostelmaan ja lähtivät myötätuulessa kohti etelää. Upea näky.

Katan hirsimökki edistyy päivä päivältä

Jatkokurssilla

 Elias ja Petri saapuivat tänään verstaalle vaapunteon jatkokurssille. Nämä kouvolalaiset herrat, poika ja isä kävivät tekemässä pari vaappua mieheen ennen pandemiaa ja nyt he palasivat jälleen verstaalle lastuja lennättämään. Elias pääsi kurssille varusmiespalveluksensa vapaapäivien aikana. Kotiutuminen odottaa joulukuussa, joten aamukammassa on jäljellä enää vähän piikkejä. Tekaisimme tänään jälleen kaksi vaappua per mies ja tarkoituksena on näissä vaapuissa testata mm. foliointia. Tämän päivän vaaput saivat sileiksi hiottujen kylkiensä sisään koukkulenkit sisältävän rautalankarungon, joka liimattiin kiinni peittävien puuviilujen kera. Ensi kerralla lakkaan dipatut aihiot saavat yllensä foliota ja maalia. 

Vuoleminen on tarkkaa puuhaa

Elias liimaa rautalankarunkoa

Petri taitteli langan tottuneesti

Ällistyttävän hienoa jälkeä!!

Katan hirsimökki nousee hitaasti, mutta varmasti. Kohta seinät ovat täydessä korkeudessaan ja veistossa päästään päätyjen tekoon. 

Tämä kämppä on jämäkkää tekoa

Tenon tilanteesta saa lukea uutisista lähes viikoittain. Kyttyrälohen tulevia vaikutuksia arvaillaan ja odotellaan pelonsekaisin tuntein. Pientä helpotusta asiaan tuo tieto siitä, että monissa kyttyrälohen valloittamissa joissa invaasion vaikutukset joen alkuperäiseen kalakantaan ovat olleet pieniä.  Toivottavasti näin käy myös Tenossa ja Finnmarkin muissakin atlantinlohen kutujoissa. Parin vuoden välein tapahtuva massiivinen kutunousu on tullut ehkä jäädäkseen. Jokeen ja sen rannoille jäävien kuolleiden kyttyrälohien vaikutuksista pohjoisen herkkään luontoon emme vielä juurikaan tiedä. Kyttyrälohen leviämisnopeus on hämmästyttävä. Sitä tavattiin pieniä määriä tänä kesänä aivan Etelä-Norjaa myöten. Kalamiesten tietotoimisto kertoi havainnoista jopa Etelä-Ruotsin joissa. Mikäli kyttyrälohi selviää vähäsuolaisessa merivedessä rannikoillamme, on vain ajan kysymys milloin se nähdään myös Tornionjoella.

Anitta, Kata ja Teno 

Syksyn merkkejä

Varma syksyn merkki on se, kun kesällä kuvatun elokuvan editointi alkaa. Kuvattujen leikkeiden määrästä päätellen tänä kesänä tuli kuvattua videoita enemmän kuin koskaan aiemmin. Uusi elokuva on kalastus- ja koronarajoituksista johtuen aiempiin verrattuna monin tavoin erilainen. Koko elokuva on kuvattu Utsjoella ja sen rikasta luontoa ihaillaan monesta kulmasta, myös veden alta. Lohenkalastustakaan ei ole unohdettu vaikka lohestamaan ei päästy tänä kesänä. Elokuvassa kuullaan monta tapahtumarikasta lohestustarinaa Tenolta, vieläpä useamman lohestajan kertomana. 

Elokuvassa liikutaan mm. Vardojärven ainutlaatuisissa maisemissa

Katan hirsimökkiprojekti edistyy hissukseen. Päätöiden lisäksi veistotöitä hidastavat epävakaiset säät. Onneksi poutahetkiäkin sattuu vapaa-ajalle, niin hirret muotoutuvat omille paikoilleen. 

Ikkunan paikka näkyy jo toisella sivuseinällä

Eilen kävimme kalareissulla lähes tyynessä säässä. Vakiopaikka antoi jälleen ruokakalat, kaksi fileahventa ja hauen. Hauki oli viimeisen heiton kala, sillä olimme jo lähdössä rantaan ja heitimme luvatut viimeiset heitot. Kelauksen puolessa välissä tuntui pieni tärppi ja kala tarttui kunnolla vasta aivan veneen alta viimeisillä kammenkierroksilla. Saimme Helenan kanssa hetkeä aiemmin samanaikaisesti alamitan alle jääneet kuhat, jotka pääsivät takaisin kasvamaan. Kalamiesten tietotoimistosta kuului uutisia, että hellekesän happikadon vuoksi kadonneet ahvenet ovat ilmeisesti suunnanneet järven pohjoisosiin. Saaliit siellä ovat olleet totutun kaltaisia. Ahventen ravintokalaa, kuoretta on siellä Enonselkää enemmän. 

 

Kata on oppinut täydellisesti laivakoiran tavoille

Lämmintä syyspäivää voi viettää vaikka risteillen...

...tai meloen

Kalareissun yhteydessä piipahdimme Lahden Navigaatioseuran mökillä, Enossa. Enonsaaressa sijaitseva vanha rakennus on saanut uutta ilmettä kun sitä on kunnostettu ja ulkovuoraus on maalattu. Seuran jäsenien käyttöön varatulla mökillä voi vaikka saunoa ja yöpyä. 

Kata ihailee mökin uutta maalipintaa

Vanha ja perinteikäs rakennus on saanut uutta ryhtiä

Siili käy yhä pihallamme iltaisin syömässä sille varattua koiranruokaa. Kata haukkui pari päivää sitten keskellä päivää ja kohteena oli apiloiden alla kyyhöttävä metsähiiri. Pelokas hiiri ei uskaltanut liikkua vaan yritti olla näkymättömissä. Minä hain kannellisen muoviastian ja nappasin hiiren turvallisesti talteen. Helena oli hieman yllättynyt kun näytin tuoretta lemmikkiämme. Päästin sitten hiiren pihan toiselle puolelle eikä sitä ole enää näillä nurkilla näkynyt.

Metsähiiri, nätti kuin mikä!

Yrittäjän päivä

Tänään 5.9. vietetään yrittäjän päivää. Päivä on erityisen ajankohtainen, koska perheessämme on nyt yrittäjä. Helenan oma yritys Stimilon aloitti toimintansa 1.9. ja tarjoaa jatkossa muiden muassa työnohjausta sekä erilaisia luonto-ohjauspalveluja. Helenan yrityksen Stimilonin, toimintaan voi tutustua sen nettisivuilla tästä linkistä. 

Yrityksen logossa on luonnonläheiset värit

Kuluneella viikolla nikkarointihommat keskittyivät aitaporttien tekoon. Elinan ja Petun Titti-koiran reilun kokoiseen aitaukseen täytyi rustata kolme porttia, kaksi kulkua varten talon eri puolille ja yksi lisäportti ruohonleikkuria varten. Eilinen päivä meni sitten aitauksen tekotalkoissa ja iltahämärän alkaessa aitaus oli vihdoin valmis. Aitauksen koosta kertoo se että 50 metrin aitarulla tuli käytettyä kokonaan. Nyt on liikkuvaisella Titillä mukava, oma alue missä juosta ja temmeltää. 

Ovet alkavat olla valmiit

Valmis portti "Titin tiluksilla"

Vedet viilenevät ja syksyiset taimenen uistelureissut on monella mielessä. Verstaalla on valmistunut satsi taimenvaappuja jotka taitavat olla tositoimissa lähiaikoina. Muutama vaappuväri on erottunut vuosien varrella edukseen erityisesti Päijänteellä. 

Päijänteen trio

Hilepunainen ja erikoisväri Savosta

Tänään kävimme Vesijärvellä Nikon, Kimmon ja tietenkin Katan kanssa. Pipot olivat aamulla tarpeen kun raikas tuulenvire puhalteli luoteesta puuskien kera. Ahventen vähentynyt määrä oli taas havaittavissa, samoin lokkiajojen puute. Kuoreita on nyt yksinkertaisesti vähemmän kuin moniin vuosiin, kiitos kesän helteiden tuoman happikadon seurauksineen. Ihan haaskuuseen ei aamu kuitenkaan mennyt, sillä neljä ahventa ja mittakuha pitävät yhden perheen nälän loitolla ainakin hetken.

Kataa harmittaa kun se ei saanut olla keulakannen päällä ajon aikana. 

Onneksi Niko lohduttaa.

Reipas tuuli oli purjehtijoiden mieleen