Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Viimeiset päivät Utsjoella


Viimeiset lomapäivät pohjoisessa ovat aina haikeudella kyllästetyt. Kesän loppumisen ensi merkit näkyvät ympäröivässä luonnossa. Muutamat kellastuneet lehdet koivuissa kertovat Lapin kesän lyhyydestä ja aamusumut syntyvät kun joen vesi on öisin ilmaa lämpimämpää. Pihan linnunpöntöt ovat tyhjentyneet ja odottavat uusia asukkaita taas ensi kesänä. Näkyvin kesän loppumisen merkki lienee kuitenkin auringon painuminen yöllä hetkeksi horisontin taakse. Haikeuden ohella sydämessä tuntuu kiitollisuus siitä, että olemme saaneet jälleen viettää aikaa näin hienossa paikassa.

 Kotiinlähtöpuuhat pakkaamisineen saivat odottaa keskiviikkoon asti, sillä maanantai ja tiistai täyttyivät ennalta suunnittelemattomilla puuhilla. Helena lähti maanantaina merikalareissulle Pykeijaan lyhyellä varoitusajalla ja minä pääsin yllättäen vielä lohensoutuun Juhan kanssa. Helenan reissusta voi lukea tarkemmin tästä

Illalla kun Helena paistoi minulle ja Juhalle aiemmin päivällä saamaansa turskaa, katselimme, kun venearmada ajoi ylävirtaan rauhoituksen päätyttyä. Syötyämme reilut annokset herkullista turskaa, päätimme Juhan kanssa että nyt suuntaamme kalaan tavanomaisesta poiketen alavirtaan, koska ylempänä on veneitä ruuhkaksi asti. Odottelimme pari, kolme tuntia ja lähdimme joelle. Saimme soutaa Kaavan suvannon yksinämme, samoin Nollamin. Kello oli lähestymässä puolta yötä, kun ihastelimme pilvetöntä taivasta ja Juha päätti pukea villapaidan yllensä kelin viilentyessä. Olimme juuri Nollamin alaosassa, kun oikea laitavapa alkoi nypyttämään, ikäänkuin siihen olisi tarttunut jokin pikkukala.

Juha otti vavan käteensä ja siima alkoi kulkea päättäväisesti suuntaansa vaihdellen. Kala uiskenteli poikkeuksellisen rauhallisesti, eikä tullut pintaan näyttäytymään. Lähestyimme Junttikarin niskaa ja vene oli huovattava lähestyvästä matalasta syvemmälle. Karia sivuuttaessamme näimme lohen jo pariin otteeseen, mutta se uiskenteli mieluiten pohjia myöten. Ihmettelimme lohen rauhallisuutta koko väsytyksen ajan. Junttikarin alapäässä se ui jälleen kerran veneemme vierestä, puolisen metriä pinnan alla. Lohen huomio taisi olla muualla, sillä koukku oli valmiina odottamassa ohittavaa lohta. Nopealla nostolla lohi oli veneessä ja kalapappi lauloi viimeisen värssyn. 

"Jopas on kaunis lohi!", kuului miltei yhdestä suusta. Sopusuhtainen ja kirkas toistametrinen naaraslohi, jonka suomuissa välähti auringon viimeisissä säteissä aavistus violettia. Soudimme rantaan ja verestimme lohen. Vaappu oli tukevasti kiinni lohen suussa ja lähti irti vasta pihtien kanssa. Otimme muutaman valokuvan ja aloitimme evästauon. Totesimme siinä eväitä syödessämme ja lohta ihaillessamme, että taktiikkamme toimi tänään täydellisesti. Onneksi emme lähteneet ylös muiden perässä, vaan valitsimme rauhallisemman kalastusalueen. 


Juha poseeraa lohikaunottaren, 10,3 kg / 103 cm, kanssa


Ottivaappu on tuttu tältä kesältä

Hymyt ovat herkässä


Tenovuono on maisemallisesti poikkeuksellisen komea paikka. Tutun kalapaikan muututtua maksulliseksi, saa siellä useimmiten kalastaa melko rauhassa. Tälle reissullemme saimme mukaamme Marian, jonka edellisestä reissusta Sandbuktalle oli ehtinyt kulua jo hyvä tovi. Keli oli hieno, lähes tyyni ja lisäksemme rannalla oli kalassa vain yksi pariskunta. Lokkiparvet pyydystivät tuulenkaloja ympäri vuonoa. Syötävää taisi olla taimenillakin yllin kyllin, sillä vieheemme eivät juuri niitä kiinnostaneet. 


Tenovuono merelle päin katsottuna


Maria kalastaa kesäkelissä


Kalamies ihailee kalapaikkansa kauneutta


Sateenkaaren terveiset lähdön hetkellä



sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Lohestusta parhaimmillaan


Alkuviikosta Savikon Ari piipahti kylässä. Kalantutkimukseen liittyvän työnsä ja Suomen Kalakirjaston pyörittämisen ohessa Ari ehtii käydä myös itse kalassa. Aina hyväntuulinen kalamies on oivaltanut kalastuksen syvimmän olemuksen. Arjen kiireet jäävät taka-alalle, kun luonnossa oleminen vie mukanaan. Harjusspesialistin käsissä kahdenkäden lohivapakin totteli nöyrästi Nuoraskarin kupeessa.


Ari "juttelee" perholle 


Arin perhorasia on taideteos sekä ulkoa että sisältä


Mökin hankkimisesta lähtien olemme perehtyneet Utsjoen alueen historiaan. Välimaan vanha saamelaistila on käymisen arvoinen paikka. Vuosisatoja samalla paikalla ollut tila on aivan Tenon rantatörmällä hyvien lohiapajien ääressä. Vastikään entisöity tila rakennuksineen tarjoaa mahdollisuuden tutustua vanhaan saamelaiseen elämäntapaan ja rakennuskulttuuriin. Kesäisin Välimaan tilalla on asukkaita. Viikoittain vaihtuvat lammaspaimenet saavat nauttia kauniin ja perinteikkään pihapiirin tunnelmasta ja seurallisten lampaiden läsnäolosta.


Osa Välimaan rakennuksista


Tämä lammas oli erityisen seurallinen


Lomamme Utsjoella on loppusuoralla. Viikonloppuna oli aika soutaa mökkiimme liitetty kiinteistölupa ja lupakaupan sivuilta löysimme yhden palautuneen kiinteistöluvan jonka Helena sai lopulta onnekkaasti itselleen. Tämän kalastusluvan tulemme muistamaan vielä pitkään, sillä se oli Helenan ainoa venelupa koko kesänä. Koska säät ovat olleet poutaiset viime päivinä, lähdimme kalaan vasta eilen illalla, kymmenen jälkeen. Nousimme Kivikoskeen ja aloitimme soudun. Vitoslompolossa kalastanut vene nousi jokea ylös kohti Osmaa ja jäimme joelle ainoana veneenä. Soudimme parituntisen rupeaman aina Junttikarille saakka. Helena ajoi meidät turvallisesti takaisin Kivikosken lähtöpaikalle. Matkalla emme nähneet ketään ja sumu alkoi hiipiä joen ylle ohuina kiehkuroina. Yön hiljaisin ja hämärin hetki oli alkamassa.


Pariairokaksikkomme Nollamin rauhallisessa tunnelmassa


Joen ilme muuttuu sumun myötä


Söimme vielä eväät ja vaihdoimme kaksi viehettä vapoihin. Veneliikenteelle arka Kivikoski oli saanut rauhoittua tovin ja lähdimme soutamaan. Laskimme varsinaisen kosken sekä Kuninkaankiven viereisen jyrhämän ja lohista ei kuulunut merkkiäkään. Näkymä alavirtaan oli kuin satukirjasta. Ohuet sumukiehkurat hiipivät joen pintaa ja tavoittelivat ylöspäin hitaiden liekkien lailla. Alimman mökin kohdalla odotukset olivat korkealla. Vene valui hitaasti alaspäin ja ottipaikka tuntui harmillisesti valuvan ohi ilman tapahtumia. Silloin Suomen puoleinen reunavapa taipui ja jarrun ääni oli vastaus toiveisiin. 

"Tämä ei ole kovin suuri", olivat Helenan ensikommentit kun lohi ei rynnännyt kovinkaan pitkälle ensisäikähdyksissään. Hetken päästä lohi näytti jo voimaansa uituaan kohti Norjaa ja kävi myös pinnassa. "Tämä on iso lohi", kuului nyt vavan varresta. Lohi teki muutamia voimakkaita ryntäyksiä mutta ei lähtenyt pitkille uintiretkille. Helena nautti ison lohen väsytyksestä ja piti lohta tukevassa otteessa. Helena totesi väsytyksen kestäessä että hänen aikaisempi ennätys menee nyt uusiksi, ja reilusti. Annebaktin yläpuolella lohi suunnitteli menevänsä rauhalliseen rantapoukamaan, mutta palasi sitten pikavauhtia kiertämään venettämme joka laskeutui Vitoslompolon mietoon virtaan. 

Näimme lohen nyt pari kertaa läheltä kun se ui kohti venettämme. "Kojamo on ja paksu". Vitoslompolon alaosassa se tuli lähemmäs pintaa aivan veneen vieressä eikä arvannut että nostokoukussamme on melkoisen pitkä varsi. Samassa oli koukku kiinni lohessa ja leveä pyrstö heilui ilmassa. Kojamo oli hetkessä veneessä ja kalapappi antoi viimeiset terveiset salamannopeasti. 

Soudimme rantaan Alemman Vitosjoen alle ja ihastelimme sekä hämmästelimme veneessä makaavaa lohta. Vankka kojamo oli väristä päätellen ollut jo hetken joessa. Toiko alkuviikon sateiden aiheuttama vedennousu tämän kojamon paikalle jostain alempaa? Viime päivien huonojen saalisuutisten jälkeen pyynnin ajoitus oli varmasti yksi tärkeimmistä tekijöistä lopputuloksen kannalta. Uusi ottivaappu, joka oli syvällä lohen suussa, oli myös lohen mieleen. Vaapun väristä kiitokset menevät Jani Lehtoselle. Väylän värit toimivat myös Tenolla. 

Tämän lohen kanssa voi todeta että kun kaikki lohenkalastuksen osaset napsahtavat kohdilleen niin tulos voi olla näinkin hieno. Tämän lohen arvo nousee todella korkealle. Johkamiellin mökillä kojamon mitoiksi varmistettiin 114,5 cm ja 16,1 kg. 

Kiitos Teno!


Komea on kojamo


On sillä sitä pituuttakin


Ottivaapun väri on kuin tehty kojamoille






sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Nuorissa on tulevaisuus


Peltoniemet omistivat aikanaan Johkamiellin mökkimme ja kymmenen vuoden tauon jälkeen Jukka-Pekka toi perheensä Tenon törmälle. Jos oli kalastuskärpänen puraissut aikoinaan Kalle-pappaa, niin samaa täytyy ehdottomasti sanoa myös J-P:n pojasta Veetistä. Veeti on nuoresta iästään huolimatta harvinaisen kiinnostunut kalastuksesta. Kalastuslehdet ja -katalogit luetaan kannesta kanteen ajatuksella ja suurella innolla. Kalastuskokemustakin on jo ehtinyt karttua melkoisesti. Monet komeat hauet pyydystäneelle Veetille oli matka Tenolle toiveiden täyttymys.  

Ensi töiksemme matkasimme Varanginvuonolle merikalaan. Nessebyn kirkon lähistöllä ihailimme kauniin turkoosia ja kirkasta merivettä. Kauniissa säässä kalastaessamme saimme rannalle pienen turskan ja sein, jotka päästimme molemmat kasvamaan. 


Maastoutunut Salla nauttii maisemista Nessebyn rantakallioilla


Värikkäät meritähdet


J-P ihailee meren puhtautta


Tiistaina Veeti pääsi mukaan lohensoutuveneeseen Tenolle. Lohet eivät olleet kiinnostuneita pyydöistämme, mutta onneksi Annebaktin harjukset innostuivat pienestä Red Tagista. Auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta Veeti sai väsytellä elämänsä ensimmäiset harjukset ja vieläpä oikealla perhovavalla. Kookkaat harjukset antoivat kunnon vastuksen siiman päässä eivätkä päästäneet Veetiä helpolla. Mökiltä löytynyt Kalle-papan vanha ja muistorikas perhovapa keloineen lähti Veetin mukaan kotimatkalle Ouluun.


Veetin ihka ensimmäinen harjus oli näin komea


Päijäthämäläiset Sampo ja Väinö ovat veljeksiä. Kummipoikamme Väinö sai väsytellä viime kesänä  metrisen tenolaislohen. Tämä mielessään hyppäsi pikkuveli Sampo lauantaina lohiveneen kyytiin suurin toivein. Pääsimme laskemaan Kivikosken aamuseitsemältä "paalupaikalta" sillä olimme ainoa paikalla oleva venekunta. Keli oli täydellinen. Pilvinen ja lämmin aamu huokui kosteutta. Sumupilviä roikkui joen töyräillä ja lähivaarojen rinteillä. Varsinaisen kosken ja Kuninkaankiven viereisen kuopan saimme soutaa rauhassa. Päästyämme alimman mökin kohdalle, taipui reunavapa tärpin merkiksi ja jarru aloitti mieluisan soittonsa. Seitsemänvuotias Sampo otti kalavavan hoitaakseen ja minä keräsin muut vavat tieltä. Lohi oli kuitenkin niin vahva että Sampo pyysi välillä väsytysapua,  lohen teutaroidessa kauempana ylävirrassa. 

Lohen syöksyt lyhenivät ja välimatkamme pieneni hetki hetkeltä. Kun olimme päässeet Vitosniemen kodan kohdalle, päätti nostokoukku lohen vastarinnan lopullisesti. Sampo ihasteli lohta silmät pyöreänä eikä ollut uskoa tapahtunutta todeksi. Veneessä makasi nyt lähes metrin lohi. Ajoimme takaisin Kivikosken lähtöpaikalle, olihan lohi tarttunut ensimmäisellä laskulla. Rantaan päästyämme saimme seuraksemme Anin ja Paulin jotka antoivat meille aamun ensimmäisen laskuvuoron, heidän odottaessa mökillänsä laskumme ajan. Pian Sampoa onniteltiin kuin ketä tahansa lohimiestä kädestä pitäen. Paulin digivaaka kertoi lohen painoksi 8,25 kg! Mökillämme Johkamiellissä lohi myös mitattiin. Pitkänhuiskea lohimamma oli 97,5 cm. Harva seitsemänvuotias on saanut tuollaista lohta koskaan. 


Onnelliset lohimiehet


Ottivaapun väri oli MM Onnela


Kummipoika Väinö pääsi veneeseen tänään. Veljeksillä tuntui olevan onnenpäivät, sillä olimme tänäkin aamuna ensimmäisellä laskulla, kun vapa taipui kalan merkiksi. Vitoslompolon niskalta tarttunut titti ryntäsi tärpin jälkeen veneemme viereen ja lähes tarjoutui haavittavaksi alta aikayksikön. Innokkaasti hyppivä titti sukelsi pian haavin pussiin ja taas veneessä riemuittiin onnistumisesta. Titin viimeinen ateria oli tänäänkin Hollolan Uistin MM Onnela -väreissä.


Väinö ja mieluisa pikkulohi


Runsasluminen talvi näkyy vielä tuntureilla. Kun tasan kaksi vuotta sitten kävimme Helenan kanssa Rastigaisalla, oli suurtunturin rinteellä yksi lumilaikku. Tänä kesänä on toisin. Kesä on ollut viileä ja lunta on vielä monin paikoin. 


Rastigaisalla on lunta vielä reilusti


Loppukesän aamut ovat upeita. Viileinä öinä sumukiehkurat täyttävät jokilaakson kun joen vesi on ilmaa lämpimämpää. 


 Aamu Kaavassa

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Anitta ja Pauli


"Ajanvietteistä hienoimpia on kalastus", kirjoittaa Jyrki Ranta-aho Veneily.fi -lehdessä vuodelta 2008. Kuinka nappiin tuo kuvaus osuu ainakin omalta kohdaltamme. Kalastuksen suurin anti on monien kalastuselämyksien lisäksi ne ihmiset joihin on saanut tutustua tämän hienon harrastuksen ansiosta. Anittasta ja Paulista on tullut vuosien saatossa todellisia ystäviä. Tutustuimme heihin jo vuosia sitten Tenon rannalla. Nykyään heidän kanssaan tulee vaihdettua viestejä pitkin vuotta ja silmätystenkin tulee kohdattua aina silloin tällöin vuoden aikana. Anittan kädentaidot kirjaimellisesti lämmittävät meitä ympäri vuoden.


Anitta ja Pauli lempiharrastuksensa parissa


Paulilla oli viime tiistaina merkkipäivä. Pienimuotoisia juhlia suunniteltiin jo keväällä, kun lupakauppa aukesi. Heittoluvat Yläkönkäälle hommattiin samalle päivälle kahdessa perheessä. Niinpä Paulia juhlittiin kaikille mieluisassa ympäristössä nokipannukahvien, paistettujen makkaroiden ja lättyjen kera. Sääkin oli mitä mainioin. Lahjakala oli hetken siimanpäässä mutta pikkulohen tie vei vapauteen komeiden hyppyjen kera. 


Anitta kosken rannalla


Pauli ja Helena ulkokeittiön ääressä


Punakko on yleinen Tenon rannoilla


Kullero on Lapin tunnetuimpia kukkia


Tunturikurjenherne viihtyy myös Tenon rannoilla


Koski kohisee ja Kata nukkuu


Anitta ja Pauli ovat taitavia lohestajia, vuosikymmenien kokemuksella. Kivikosken mökin jokakesäiset vakioasukit tuntevat lähivedet hämmästyttävällä tarkkuudella. Paulin omat vaaput ovat lohelle vastustamaton kiusaus. Paulin tarkka käsi ja silmä loihtii vuosittain siiman päähän toinen toistaan upeampia luomuksia jotka löytävät tiensä varomattoman lohen suuhun. Sama laulu toistui tälläkin viikolla. Toista soutulupaansa kalastanut venekunta tartutti Kivikosken alta todellisen Tenon lohen malliyksilön. 


Kivikosken maamerkki, historiallinen Kuninkaankivi


Tällainen lohi alkaa jo naurattamaan


Paino tasan 10 kg ja pituus 100 cm! 


maanantai 6. heinäkuuta 2020

Onnenpäivä


Viimeiset pari viikkoa ovat olleet haastavia lohenkalastuksen suhteen. Saaliit Tenolla ovat olleet vaatimattomia ja säätilatkin ovat olleet kalamiehiä koettelevia. Esimerkiksi viime tiistaiaamuna lumi peitti Kuoppilastunturin huipun. Muutama vuosi sitten sain paikalliselta majoitusyrittäjältä oivallisen neuvon, kun lohta ei pitkän hellejakson seurauksena alkanut kuulua. "Airoja pitää vain heilutella", totesi hän tyynen viileästi. Kuinka oikeassa hän olikaan. Joella vain täytyy jaksaa soutaa ja uskoa että tärppi lähestyy vääjäämättömästi joka aironvedolla. 

Samanlaisessa tilanteessa olin itse menneellä viikolla. Juhannuslohien jälkeen tyhjien soutupäivien saldo näytti jo viittä kun se toivottu vihdoin tapahtui. Lauantaina yhden aikaan iltapäivällä,  Kivikosken alapuolella, alimman mökin kohdalla kelan jarru aloitti hurjan laulun. Lohi ryntäsi ensi töikseen ylävirtaan kovalla vauhdilla reilut sata metriä. Spurtin aikana sain muut vavat turvallisesti pois vedestä ja ehdin jopa käynnistää veneessä olleen videokameran väsytyksen taltioimiseksi. 

Lohen vahva veto ylävirtaan jatkui jatkumistaan. Mietin jo moottorin käynnistämistä, niin paljon oli Ambassadeurin siimasta jo ulkona. Suureksi helpotukseksi lohi kääntyi lopulta alavirtaan päin näyttävän pintakäynnin jälkeen. Vankkojen potkujen saattamina se suuntasi kohti Suomen rantaa ja päätyi lopulta aivan rannan tuntumaan. Vene edellä sekä lohi lähestyen perässä laskeuduimme alaspäin kohti Vitoslompoloa, missä soutamassa ollut valkolaitainen vene väisti asiaankuuluvasti väsytyksen tieltä. Sain lohen veneen lähelle ohitettuamme juuri Vitosniemen kodan. Lohi kiersi veneen ympäri pinnan tuntumassa ja silloin näin sen ensi kertaa kunnolla. Vaappuun oli tarttunut kirkas kojamo, joka oli vähintään yhtä utelias kuin minä näkemään, mitä sieltä siiman toisesta päästä löytyy.  

Kojamo oli ilmeisesti tuhlannut voimiaan pitkässä alkurynnistyksessään, sillä se jäi kiertämään venettä lähietäisyydelle. Voimia oli kuitenkin jäljellä koviin "hakkauksiin", mutta syvällä suussa ollut vaappu pysyi kiusallisen tiukasti kiinni,  vapautumisyrityksistä huolimatta. Näytelmän loppuhuipennus oli finaalia vailla. Ensimmäinen koukkausyritykseni jäi vajaaksi, mutta kun kojamo toisen kerran erehtyi aivan veneen lähelle, tarttui pitkävartinen koukku lopullisesti lohen paksuun niskaan. 

Vesi pärskyi kun kojamo nousi veneen laitojen sisäpuolelle. Kalapapin aamenen jälkeen ajoin väsytystä seuranneen veneen viereen ja kävin näyttämässä veneeni pohjalla pötköttänyttä lohta. Molemmissa veneissä taidettiin jännittää väsytyksen lopputulosta yhtä paljon. 

Arvioimme yhdessä lohen painon hieman alakanttiin sillä rannassa digivaaka ja mittaus kertoivat kojamon mitoiksi 16.020 kg ja 120 cm. Tämä oli suurin yksin saamani lohi koskaan. 


Tätä oli toivottu pitkään 


Ottivaappuna oli uusi testiväri



Koukkuleuat


Utsjoella voi tehdä paljon muutakin kuin kalastaa. Tänään olimme hienossa konsertissa Utsjoen kirkossa kun Heidi Pakarinen, Miikka Kallio ja Harri Lidsle esiintyivät Lappiin suuntautuneen kesäkiertueensa viimeisessä konsertissa. Ilahduttavan moni oli saapunut kanssamme nauttimaan hyvästä musiikista huippuammattilaisten esittäminä. 


Musiikin voimaa


Soittoa suoraan sydämestä


Tämän viikon yksi tärkeä uutinen on se, että leppälinnun poikaset lähtivät tänään suureen maailmaan. 


Miltä siellä pöntön ulkopuolella oikein on?


sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Isän kanssa kalassa


Isä, Toivo, pääsi vuosien tauon jälkeen käymään Utsjoella. Isän vuosikymmeniä sitten alkanut lohenkalastusinnostus tarttui minuunkin jo varhain. Itse pääsin ensimmäisille lohestusreissuille Aittisuvannolle ja samalla isälle tuli hyvä syy jättää telttamajoitus kalareissuilla. 


Kahvitauolla

Tällä kertaa isän reissuun sisältyi monenmoista touhua. Yli kahdeksankymppinen, tarkkasilmäinen timpuri löysi mökistämme mukavaa ajankulua kun ovenkarmit tarvitsivat pientä suoristamista. Isä kaipaa jatkuvasti pientä puuhaa ja mieli rauhoittuu kun saa korjata ja kunnostaa. Kohteeksi käyvät niin rakennukset kuin koneet ja laitteet. Harva saa perämoottorit ja moottorisahat käymään yhtä nätisti kuin "Topi". 


Karmi on kohta suorassa


Kalastamassa kävimme ensin Tenolla soutaen ja sitten Tenovuonolla taimenenpyynnissä upeissa maisemissa. Rajojen auettua oli isän ykköstoive päästä kalaan vanhalle ja tutulle paikalle. Tällä kertaa taimenet taisivat olla muutaman sata metriä merelle päin, missä lokkiparvi aterioi yhteisiä tuulenkaloja. Ainoaksi saaliiksemme jäi minun saama komea taimen. Lähes reissumme alussa tarttunut taimen ei suostunut haaviin ilman taistelua. Vankat potkut väsyivät lopulta ja oma taimenennätykseni kirjataan  nyt 76 cm ja tasan 4 kg.


Kalapaikalle kävellessä voi ihailla näin komeita maisemia



Kookkaalla urostaimenella oli komea leuka


Ennen isän kotiinlähtöä kävimme vielä syömässä Lomakylä Vallen ravintolassa. Aittisuvannon rannalla, huippuravintolassa syödessä oli mukava muistella vanhoja kalareissuja noissa maisemissa. Ajat ovat muuttuneet vuosikymmenien kuluessa. Utsjoki elää tällä hetkellä uutta nousukautta turismiin tukeutuen. Uudet hankkeet kylällä tekevät tulevaisuudessa Utsjokea entistä tunnetummaksi myös talvikohteena. 


Toivo ja muistojen Aittisuvanto


Ovaskaisen perhe kävi pikavisiitillä matkallaan Pohjois-Norjaan. Janne vietti lapsena ollessaan vuoden perheensä kanssa Rustefjelbmassa. Ala-Tenon maisemat olivat vielä muistissa kun hän toi oman perheensä käymään noissa maisemissa. Vanha kotitalo löytyi helposti, samoin mieluisa ja huima pulkkamäki. Ovaskaisten matka jatkui Tenon rannoilta kohti pohjoisinta Norjaa.


Janne perheineen lapsuusmaisemissa




sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Juhannuslohet


Viime viikko sujui enimmäkseen ulkosalla. Alkuviikosta kävimme ihailemassa Yläköngästä ja perjantaina teimme retken Skaidijärven kodalle Nuorgamissa. Yläkönkäällä ihailimme nuotiokahvien lomassa valvontaveneen ajoa ensin köngästä alas ja sitten takaisin ylös. Korkealla vedellä virta oli kova ja kuohut korkeita. Ammattitaitoinen venekunta antoi näytteen taitavasta veneenkäsittelytaidostaan.


Valvontavene ajaa Yläkönkään alimmaista kappaletta alas


 Kalalokki on kaunis lintu


 Skaidijärvellä oli retkipäivänämme poikkeuksellisen kova tuuli, niinpä teimme kahvi- ja makkaratulet kodan Jotuliin. Hillankukkia oli joka puolella maastoa ja hillahysteerikot valmistautukoot vähitellen lupaavalta näyttävään sesonkiin. 



Kapustarinta, patikoitsijan tutuin lintu


Skaidijärvi


Kuka oli unohtanut piippunsa kotaan?


Kata nauttii tuulesta


Helena ja Kata ihailevat ylängön maisemia


Ensimmäinen kalastuslupani oli lauantaina, ensimmäisenä Juhannuspäivänä. Sain aamulla seurakseni kolmannen polven lohimiehen Jussin, josta on kasvamassa isäänsä ja ukkiansa seuraten oikea lohimies. Laskimme vasta ensimmäistä laskua, kun Kaavan venerannan kohdalla räikkä narahti lupaavasti. Jussi väsytteli rauhallista lohta taitavin ottein ja lohen pysytellessä syvyyksissä arvelimme sen olevan kookas. Ensimmäisten pintakäyntien jälkeen totesimme että lohi on komea. Saimme lohen koukattua veneeseen lopulta Piippukiven tietämiltä Nollamissa. Metrinen, kirkas lohi pötkötti ihailtavanamme auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Ottivaappuna oli viime kesän ensimmäisen lohen antanut kupariselkäinen Kivikoski-väri. Lohen mitat olivat 9,5 kg ja 98,5 cm. Voisiko kesän kalastuskausi paremmin enää alkaa?


Kalastuskaksikkomme


Jussi ja mahtava Juhannuslohi!


 Lohi perattiin sekä vakumoitiin ja iltapäivällä nautimme kahden perheen voimin mukavasta iltapäivästä Vitosen kodalla. Jussin kanssa vietetty unohtumaton aamu kerrattiin vielä porukan kesken paistetun kalan, lättyjen ja kahvien kera. 

Vatsat pinkeinä lähdimme vielä soutamaan illaksi, olihan lupa-aikaa jäljellä vielä jokunen tunti. Yhtätoista minuuttia vaille seitsemän, juuri kun olimme ihailleet Posti-Pekan rannalla olevia veneitä, vapa aloitti tempomisen. Valuimme hiljalleen jokea alaspäin ja haavimme pian virkeän lohijalan veneeseen. Sen verran voimissaan lohi oli haavitessa, että haavin alumiininen kehä katkesi voimakkaan kalan potkiessa haavissa vapautensa puolesta. Ensi kertaa vedessä ollut vaappu oli tiukasti lohen leuoissa. Mikä päätös yhteiselle kalastuspäivällemme!  


Lohijalka kruunasi päivämme


Kupariselkä oli valttia värjääntyneeseen veteen