Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Talvikelejä

 Talvi on saapunut Salpausselälle. Lunta on tullut jo reilut parikymmentä senttiä ja ensi viikon lumisateet saattavat kartuttaa lumipeitettä vielä kymmenillä senteillä. Viime viikon pakkasten houkuttelemina me aioimme mennä tänä viikonloppuna pilkille Vesijärvelle. Kävimme perjantaina kairaamassa koereiät Siikaniemessä ja mittasimme jään paksuuden. Tulos oli hämmästyttävä, jäätä oli vain 5 cm kahdesta eri paikasta mitattuna. Pilkkireissu jäi tekemättä ja muutama pilkkijä vajosikin kuulemma viikonloppuna Vesijärven ohuen jääkannen läpi. Ensi viikonloppuna tilanne voi olla jo parempi, mutta jäälle aikovien on syytä noudattaa vielä erityistä varovaisuutta.

Ladut sen sijaan ovat jo mainiossa hiihtokunnossa ja oma hiihtokausi on avattu lumisen metsän syleilyssä. Hiihto on nyt todella suosittua. Viime päivät ovat tarjonneet hiihtoniiloille unelmakelejä ja Finlandia-hiihdon järjestäjät hykertelevät tyytyväisyyttään ensi kerran moneen vuoteen. Suosittua on myös melko uusi laji, talvinen maastopyöräily. Iltaisin kirkkaine valoineen omilla poluilla ajelevat maastopyöräilijät sopivat hyvin metsässä ulkoilevien joukkoon. Mainittakoon että hiihdosta parhaiten tunnettu Tiirismaan Latu on kunnostautunut kaikenlaisen ulkoilun saralla, myös maastopyöräilyn. 

Verstaalla on ollut vipinää koko syksyn ja alkutalven. Sampo, tuore lohimies viime kesältä, on juuri aloittanut uuden vaapun veistämisen. Tällä kertaa haaveena taitaa olla iso hauki tai kuha, sillä vaapusta on tulossa melko jykevä ilmestys. On mukava seurata nuoren miehen puukon käytön kehittymistä kertyvien ikävuosien myötä. 


Sampo viihtyy verstaalla

KJJ-vaapuistaan tunnettu Kimmo käy verstaalla useamman kerran viikossa. Talven aikana on syntynyt melkoinen määrä uusia lohi- ja taimenvaappuja. Vaapunteko on selvästi kietonut Kimmon lonkeroihinsa. Vaappujen kehittäminen ja omilla vaapuilla kalastaminen on osoittautunut loputtoman mielenikiintoiseksi harrastukseksi. Mainittakoon että Kimmon maalaustaidot kestävät kriittisimmänkin tarkastelun. 


Koukkuun jäänyt vaapuntekijä


Hanna on aloittanut uuden kuksaprojektin. Isältä saatu pahka on juuri sopivan kokoinen kuksan aihioksi. Tässä kuksassa tulee säilymään pahkan oma muoto. Luulenpa että tämä kuksa pääsee ahkeraan retkikäyttöön. Seuraamme kuksan valmistumista suurella mielenkiinnolla.


Kuksan kahva alkaa jo hahmottua


Omiakin vaappuja on valmistunut tasaiseen tahtiin. Muutamia uusia värejäkin on tulossa ensi kesän aikana testattaviksi. Viime kesänä testivärit onnistuivat yli odotusten. 


"Anssin perhoja"


"Lapin kulta"


Uusi kupariselkäinen "Päivin kimallus", jossa on ripaus violettia


Tässä sadevärissä on jotain tuttua


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti