Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Lukemista joululomalle


Joulu lähestyessä voi palata vielä viime kesän tunnelmiin Utsjoella. Lisäsimme nettisivuillemme Wuosien Warrelta-välisivuille kuudennentoista tarinan "Pohjoinen kutsuu". Helteiseen kesään mahtui monta mieleenpainuvaa hetkeä. Lukuiloa!


"Siellä se Rastigaisa jo häämöttää..."


Verstaalla on pöllyytetty oikein kunnolla. Vaappujen lisäksi erilaiset jouluun liittyvät tonttuhommat ovat tarjonneet puuhaa rajoitetun vapaa-ajan sallimissa puitteissa. Sampo oli tänään kaverinani verstaalla. Sampo sai nyt valmiiksi suunnittelemansa ja aiemmin aloittamansa yhdistetyn kuminauha- ja tulitikkutelineen. Miten ihmeessä kotitaloudet ovat selvinneet tähän asti ilman tätä nerokasta keksintöä? Toinen, hieman erityyppinen nikkarointimme on loppuhiontaa ja maalausta vaille valmis. Joulun jälkeen palaamme tuohon tarkemmin.


Sampon uusi keksintö on valmis

Toinen työ valmistuu tuota pikaa


Verstaan joulusiivous käynnissä


Ensi viikolla yksi lohimies saa odottamansa paketin. Tulevan kesän lohireissulle valmistui satsi vaappuja, joista pitäisi löytyä sopivat nirsoimmillekin lohille. 


Tässä viuhkasta löytyy mm. "Kivikoski", "Anssin perho" ja "MM Onnela"


sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Juhlapäivä


Eilen pirttiimme kokoontui parinkymmentä ystävää Hollolan Uistimen pikkujoulun merkeissä. Pöytä notkui monenmoisia herkkuja. Tarjolla oli kaikkien yhteisinä tuotoksina nyyttäri-hengessä mm. katkarapu-aioli ruis-sipsejä, Päijänteen taimenta graavina, Tenon lohta ja monenlaisia leipiä lisukkeineen. Makeista herkuista mainittakoon vaikka lumiukko-piparit, tuorejuustokakku, vihreäkuula-tortut ja runsas makeistarjonta. Mahantäytettä ja silmänruokaa oli siis runsain mitoin. Juomapuolelta tarjottavana oli glögiä, kahvia, teetä ja limpparia.


Ulkotulet johdattivat juhlapaikalle


"Herkkua on siinä monenlaista..."


Hannan makoisat ja hauskat lumiukkopiparit


Illan ohjelmassa oli järjestyksessään jo kymmenes Teno-elokuva, Atten järjestämä kala-aiheinen hauska tietokilpailu ja jokavuotinen pöytälätkäturnaus. Hyväntuulinen porukka nautti pöydän antimista ja toistensa seurasta. Kalastuksen ja ulkoilun yhteensaattamilla ihmisillä riitti yhteisiä puheenaiheita laidasta laitaan. Lapinkoirat Totti ja Kata viihtyivät puheensorinan keskellä erinomaisesti. Kata totesi uudet ystävänsä luotettaviksi ja sulatti heidän sydämensä yksi kerrallaan.


Elokuvayleisöä riitti seisomapaikoille asti


Elokuvassa liikuttiin mm. eri puolilla Utsjokea


Sampo keskittyy peliin


Aatu 


Tiina kikkailee, Väinö seuraa


Matti keskittyy


Pöytälätkä on Anskun mielestä hauskaa


Ossilla on vaarallinen laukaus


Mika tutustuu Pelle Klippingen kalastuskirjoihin.
Totti ja Kata ottavat rennosti.


Atte ja Kimmo taistelevat finaalipaikasta


Tänään sunnuntaina kokoonnuimme kolmen perhekunnan voimin puuroaamiaiselle. Aiempaan tapaan ruokailussa käytettiin omia puulusikoita ja kuksia. Hanna näytti mallia ja söi joulupuuron omatekoisesta pahkalautasesta. 


Hannan komea setti


Toisen adventtisunnuntain iltatunnelmaa


sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Uutisia Finnmarkista


Menneellä viikolla saimme lukea monia pilkkijöitä koskevan uutisen Finnmarkista. Ensi keväästä lähtien 15.3.-15.6. välisenä aikana Finnmarkin järvillä kalastava ulkomaalainen saa kalastaa vain norjalaisen matkailuyrittäjän seurassa. Moni Finnmarkissa keväisin pilkkinyt saa nyt suunnitella reissunsa uudelleen. Uuden säännön toivotaan tuovan rauhaa ruuhkaisimmille alueille. Joidenkin ulkomaisten, tässä tapauksessa suomalaisten kalamiesten unohtamat hyvät tavat ja jälkeensä jättämät roskat ovat aiheuttaneet syystäkin pahennusta. Suomalaisilla kalamiehillä on nyt peiliin katsomisen paikka.


Rautuja näkyvissä!


Onneksi hyviä rautu- ja taimenvesiä on myös Suomen puolella. Omat pilkkireissumme ovat suuntautuneet lähes ainoastaan Utsjoen alueen järville. Lähimmät kalapaikat löytyvät pienen hiihtomatkan takaa ja matkailuyrittäjiltä löytyy kelkkataksi-palvelua sitä tarvitseville.


Perheemme on saanut uuden jäsenen. Kata on hurmaava lapinkoiratyttö joka löysi meiltä uuden kodin. Totti on opastanut Kataa talon tavoille ja koirapariskunta on löytänyt heti yhteisen sävelen. Arvokkaasti ikääntyneen Totin näkeminen saa Katan hännän vinhaan huiskeeseen. 


Kata

Kata on itse rauhallisuus. Se malttaa odottaa hötkyilemättä joka tilanteessa. Muut koirat se ottaa vastaan tyynen kohteliaasti. Hajut ovat Katalle tärkeitä ja sen hajuaisti on poikkeuksellisen tarkka. Pienikokoisen Katan askel on höyhenenkevyt. Se pystyy kulkemaan metsässä tontun lailla, täysin äänettömästi.

Koirapariskunta tarkkana



Totti osaa poseerata