Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Ahvenen aika

Tällä hetkellä ahvenen pyytäjillä on paras sesonki. Vesijärvellä vedet ovat viilenneet sopivasti ja ahvenet tankkaavat vatsoihinsa lempiruokaansa kuoretta. Jos ahvenien olinpaikat mietityttävät niin lokkiparvet neuvovat ja näyttävät apajat selkeästi. Viime päivinä kalastuspaikan on saanut valita useasta samanaikaisesta vaihtoehdosta. Ahvenen pyynti ei voisi olla helpompaa ja varmempaa kuin se on juuri nyt. 

Eilen lauantaina sain kalastusseurakseni pojan ja isän, Myrskyn ja Aleksin. Myrsky osoittautui oitis oivaksi kalamieheksi ja jigasi nopeasti komeat ahvenet veneessä olleeseen saaviin. Myrsky huomasi pian että ahvenet pitivät erityisesti oikeassa rytmissä kelatuista jigeistä. Musikaalinen perhe saikin iltapalaksi mukavan annoksen Vesijärven tuoreita ahvenfileitä. Viime kesänä tällä kaksikolla oli melkoisen muistorikas kalareissu. Soutu-uistellessa vaappuun tarttui iso kala. Väsytyksen kestäessä kala varmistui kookkaaksi taimeneksi, varsinaiseksi unelmakalaksi. Lopulta isomustaimen tuli jo aivan veneen viereen asti, mutta karkasi harmittavasti viime hetkellä. Se oli iso...


Myrsky ja Aleksi tyyntyvällä Vesijärvellä


Myrskyn ja Aleksin saalista


Kalamieskaksikko


Evästauolla nautimme nokipannukahvit ja makkarat 



Upea auringonlasku kruunasi iltamme 


Tänään söimme Helenan kanssa lounaaksi turskaa, Varanginvuonon turskaa. Helenan Pykeijan vesille suuntautuneen merikalastusretken anti maistui herkulliselta. Paistettua turskaa salaatin ja juuresranskalaisten kanssa, Namskis!


Helenan nimeämä annos, "Muistoja Pohjolasta"


sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Turvallista kyytiä veneellä

 Helenan opinnot luonto-ohjaajaksi edistyvät kovaa vauhtia. Kesäkuun alussa olleen vuokraveneen kuljettajan teoriakokeen lisäksi rouva suoritti menneellä viikolla tutkinnon jälkimmäisen osan, veneen hallinnan taitokokeen. Puolitoistatuntinen ajokoe meni hienosti ja viikon lopulla Trafista tuli sähköinen todistus kelpoisuudesta vuokraveneen kuljettajaksi. Kalareissumme sujuvat entistä turvallisemmin kun kipparina on tuorein tiedoin päivitetty osaaja. 


Turvallista kyytiä osaavissa käsissä

Viikonloppuna oli haastavat kalakelit. Lauantaina vettä sataa tihuutteli koko iltapäivän ja illan. Me saimme kalastusseuraksi Diman, joka on jigannut aiemminkin Vesijärvellä. Ennen näkemättömän suuri lokkiparvi syöksyili veteen Messilän edustalla, kun suuntasimme satamasta toivorikkaina kalaan. Jäimme riittävän etäälle lokkiparvesta jotta emme häiritsisi niiden ruokailua. Kaiku näytti vähän etäämpänäkin todella paljon kalaa. Ahvenet tuntuivat kiertävän kuoreparvea ja ajoivat kuoreita pintaan välillä jopa aivan veneen vieressä. Käytännössä joka heitolla oli ahven kiinni. Kalakulinaristi Dima jigasi muutaman todella vauraan kyrmyniskan. Kala-astiamme täyttyi nopeasti filekokoisista raitapaidoista. Sateesta johtuen järvellä oli vähän kalastajia. Siellä kannatti olla, sillä tällaista syöntiä saa kokea vain harvoin. 


Dima ahvenia fileoimassa


Siistejä fileitä 


Vesijärvellä kalastaville on tarjolla mukavia taukopaikkoja, joissa voi nauttia eväistä ja vaikka tehdä tulet. Enonsaaressa on mainio tuplalaavu joka tarjoaa hyvän suojan vähän huonommallakin kelillä. 


Tällä laavulla on tunnelmaa



sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Kun kalat ovat syönnillään

 Viikonlopun kalareissut olivat melkoista juhlaa. Lauantaina kävimme Helenan kanssa Vesijärvellä jigireissulla. Omat lempiapajamme sijaitsevat aivan Messilän sataman lähivesillä ja olemme saaneet vuosien aikana jonkinlaisen käsityksen ahvenen liikkumisesta järvellä eri vuodenaikoina. Alkusyksyn järvivedet ovat viilenneet hitaasti, mutta varmasti. Samalla ahvenien aktiivisuus lisääntyy kerta kerralta. Lauantaina ahvenet löytyivät lopulta omalta lempipaikaltamme. Kaiun kavaltama kuoreparvi oli paksu ja harvinaisen tiheä. Ahvenet ajoivat kuoreet lopulta pintaan ja saimme kalastaa lopuksi keskellä suurta lokkiparvea, joka nautiskeli samalla apajalla kanssamme. Kalasaaviimme kertyi nopeasti parin- kolmen päivän ruokakalat, niinpä ajoimme kotiin harvinaisen lyhyen kalareissun päätteeksi. 


Helena esittelee lähiruoan parhaimmistoa


Viisi metriä paksu kuoreparvi yhdeksän metrin vedessä


Lauantain suuret ahvenet kalasaavissa


Kata viihtyy veneessä 

Tänään saimme reissulle mukaamme tutun kalamiehen, Kimmon. Ahvenet olivat jälleen samalla alueella ja tällä kertaa saimme saaliiksemme myös kuhia. Muutama karkuutus harmitti tänään venekuntaamme kun kookkaimmat jigeihin tarttuneet kuhat irtosivat aivan veneen lähellä. Kalasaavimme täyttyi tänään vauraista ahvenista ja muutamasta sopivan kokoisesta kuhasta. Fileet päätyivät lopulta ateriakokoisiin pusseihin pakattuina pakasteeseen myöhemmin nautittaviksi. 


Helena ja Kimmo tyyntyvällä järvellä


Kimmo tuntee Messilän lähivedet


Tämän päivän ahvenet saivat seurakseen kuhia

Perjantaina sain mieluisan kuorman vaapunvalmistuksessa käyttämääni haapaa. Alapitkältä, Savosta saapuneesta kuormasta lähetän suurimmat kiitokseni lohimies Kaukolle. Tutustuin Kaukoon reilut kymmenen vuotta sitten Tuskamin (Sirma) suvannon rannalla, lohenkalastuksen merkeissä. Kaukon toimittama hybridihaapa on osoittautunut erinomaiseksi vaappupuuksi niin veistettävyydeltään kuin kestävyydeltään.


Tässä on vaappupuut satoihin vaappuihin