Kevät etenee kohisten ja pilkkikelit ovat kohta historiaa. Järvien jäät ovat lumettomat ja auringon lämmittämiltä etelärannoilta on kohta vaikea päästä jäälle. Jäät ohenevat ja haurastuvat nyt ennätysvauhtia. Tulevina päivinä jäälle aikovien on näillä leveysasteilla varmistuttava jäällä liikkumisen turvallisuudesta.
Me teimme viikon sisään kolme pilkkireissua Vesijärvelle. Suunnistimme tänä talvena ensi kertaa Laitialanselän puolelle, Hollolan vanhan kirkonkylän maisemiin. Ensimmäisen, Kimmon kanssa tekemämme reissun kruunasi upea luonnonnäytelmä, kun merikotka kaarteli järven yllä. Se etsiskeli muiden lintujen tavoin jäälle jääneitä särkiä ja lahnoja. Lokit ja varikset eivät kunnioittaneet suurta kotkaa, vaan hätistelivät porukalla sitä kauemmaksi. Tuttu pilkkipaikkamme Parinpellon leirikeskuksen lähellä antoi muutaman filekokoisen ahvenen sekä särkiä ja pari lahnaa.
Lauantaina kävimme Helenan kanssa uudessa paikassa etsimässä ahvenia. Laivaväylän liepeiltä löytyi jyrkkä rinne josta saimme hyvän saaliin. Pannukarkeat ahvenet olivat ahneita ja suuntasimme kotiin tyytyväisinä. Tänään sunnuntaina palasimme samalle paikalle aamuvarhaisella. Ahvenet olivat heti aktiivisina ja pian Helena nosti oman ennätysahvenensa tuuletuksien kera aamuauringon säteitä ihmettelemään. Isomusahven nappasi Olkkolan Elmon tekemään morriin. Morrin värityksenä on violetilla höystetty papukaijaväri. Aamuaurinkoa ihaillessamme saimme narrattua lisäksi kymmenkunta vaurasta raitapaitaa. Tätä on pilkkiminen parhaimmillaan. Sitten olikin aika laittaa tulet risukeittimeen ja keittää kunnon nokipannukahvit. Teimme todellisen aamureissun, sillä olimme takaisin kotona jo puoliltapäivin.
